maanantai, 16. huhtikuu 2018

Vessapassi !

IMG_20180416_153954.jpg

 

Jee mä sain vessapassin !!!! Jeee ! Ja niin sai monet muutkin Neuroliiton jäsenet ! Mikä vessapassi on? Mäpäs laitan suoraa lainausta www.vessapassi.fi :)

"Vessapassin tarkoituksena on helpottaa suolistosairauksien, endometrioosin ja suolistosyöpää sairastavien mahdollisuutta päästä välittömästi lähimpään vessaan. Sairauksien ikävimpiin oireisiin kuuluu suoliston toiminnallinen häiriö, joka pakottaa sairastuneet jopa kymmeniin WC-käynteihin vuorokaudessa. He ovat pakotettuja pysyttelemään WC:n läheisyydessä: kun tarve päästä vessaan iskee, ei sitä ole aikaa etsiä."

- Elikkä täl on nyt oikeesti annettu huomiota sairauden oireille, yks oire voi olla ms-taudissakin suolisto- sekä rakkovaikeudet etenkin pidättelyongelmat. Itse kärsin noista pissavaikeuksista päivittäin (nyt vielä pahempana raskausaikana), ja tää vessapassi tuntuu tosi mahtavalta jutulta ja pelastukselta! Nyt mulla on ainakin jotain konkreettista esittää, jos epäileviä katseita tulee mun rynnätessä ilmaisiin tai maksullisiin vessoihin.

"Vessapassilaisen voi päästää esimerkiksi inva-WC:hen, henkilökunnan WC:hen tai maksulliseen yleisö-WC:hen, johon Vessapassin haltijan tulisi päästä ilmaiseksi. Tavoitteena on näin laajentaa sairastavien elinpiiriä ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Vessapassi-tarra yleisessä vessassa voi toimia myös viestinä muille vessankäyttäjille siitä, että korttia näyttävällä henkilöllä on nopeaa WC:hen pääsyä edellyttävä sairaus."

- Aivan mahtava juttu kyllä!! Monet ihmiset ei kuitenkaan pysty ymmärtämään tälläsiä näkymättömiä oireita, ennenkuin ne pissat on sitten housussa (eikä välttämättä edes silloinkaan)... Monikaan ei tule edes ajatelleeksi että Sara 26v ei ihan huvikseen kiilaa vessajonon eteen pinkoessaan vessaan, vaan taustalla voi olla sairaus joka aiheuttaa Usain Bolt - loikat !

Vessapassin saa nykyään Neuroliiton, Crohn ja Colitis ry:n, Endometrioosiyhditys ry:n sekä Coleres ry:n jäsenet. Iso peukku tälle jutulle ! Toivottavasti tämäkin lisää ikävän oireen näkyvyyttä ja sen ymmärtävyyttä, ihmisten avoimuutta ja tuomitsemattomuutta. :) Pinnan alla kun voi piileä ties mikä ärsyttävä sairaus tahansa - näytti henkilö sitten kuinka terveeltä päälleppäin vain. Vähän sama juttu kuin invakortissa - Sara 26v ajaa invapaikalle reteesti punasella bemarillaan, ilman apuvälineitä mutta voi olla että kauppareissun jälkeen pääsee hädintuskin kävellen takaisin omalle autolleen. Ei tuomita ketään ennalta, ikinä ei voi tietää mitä henkilö käy läpi! Tää vessapassi on yks askel eteenpäin tasa-arvosemmassa elämässä, ketään ei syrjittäisi sairauden tai vammaisuuden takia ja kaikille tarjottaisiin samat oikeudet, mahdollisuudet ja vapaudet. Ollaan inhimillisiä toisillemme ! <3 Ihanaa keväänjatkoa kaikille puspus! - iloinen Sara

IMG_20180416_190535.jpgIMG_20180416_190521.jpg

Lopuks viel vähä pöm-fiilistelyjä: Masu kasvaa hurjaa vauhtia ja nyt onkin jo saavutettu raskausviikko 26! Aika menee tosi nopeasti ja kuinka jännää (ja ihanaa) tää kaikki onkaan ! :)

IMG_20180414_143053.jpgIMG_20180413_153152.jpgIMG_20180413_150542.jpg

IMG_20180412_144512.jpg

keskiviikko, 28. maaliskuu 2018

Kuntoutus - rankkaa mutta antoisaa (?)

Moikka kaikille! :) Mulla on alkanut virallisesti talviloma ja oonki kerenny nauttia siitä kera ystävien ja rakkaitten. Sen ihmeempiä suunnitelmia lomalle ei ookkaan, muuta kun että keretään Manun kanssa viettää yhteistä aikaa ja meiän ekstempore reissuja. Meiät tuntien meiän reissut ei oo mitään sen ihmeempiä, mutta silti meiät voi löytää mistä päin Suomea tahansa ! Koskaan ei tiiä mihin me eksytään tai mitä keksitään. :D

Viime viikon torstaina me lähdettiin Imatran kylpylään kuntoutusjaksolle mikä kesti torstaista sunnuntaihin. Niinkuin aiemmin kerroinkin kuntoutus oli tarkoitettu alle 35vuotiaille pareille joista toinen sairastaa ms-tautia tai muuta harvinaista sairautta. Meistä molemmat lähti kuntoutukseen todella avoimin mielin - otetaan se vastaan mitä sillä on annettavaa ! Päällimmäisinä toiveina oli ehdottomasti saada vertaistukea ja tavata muita samassa tilanteessa olevia pareja. :) Ja se tavoite onnistuikin täydellisesti!

Ryhmässämme oli meidät mukaanlukien viisi pariskuntaa eripuolelta Suomea. Meitä kaikkia yhdisti se että toinen pariskunnan jäsenistä oli parantumattomasti sairas. Kaikkien elämäntilanteet olivat tietysti hiukan vaihtelevia, parisuhteet olivat erilaisessa tilanteessa; jotkut olivat seurustelleet kauemmin, kenties jo naimisissa ja saanneet lapsia, jotkut olivat vasta tavanneet hiljattain. Paljon vaikuttaa myös sairastuneen diagnoosin ajankohta, ollaanko oltu jo suhteessa kauankin kun sairaus on todettu vaiko onko sairaus siivittänyt toisen elämää jo kauan ennen kumppanin tapaamista. Kaikki tämä vaikuttaa parisuhteen laatuun ja siihen miten asioita käsitellään. Tietysti myös sairauden tuomat oireet, pahenemisvaiheet, ongelmatilanteet, henkiset mietteet ja epävarmuudet vaikuttavat kovasti suhteeseen. Kestääkö toinen kaiken sen? Kestetäänkö kaikki sairauden tuomat vastoinkäymiset yhdessä? Halutaanko olla yhdessä kaikesta huolimatta? - Näitä kysymyksiä me pyöriteltiin ryhmässä sekä kahdestaan erilaisten aiheiden ympärillä.

Osa tehtävistä oli haastavia ja sai miettimään omia arvoja ja kokemuksia. Mietimme yhdessä Manun kanssa parisuhdettamme että miten olemme tässä pisteessä ja minne olemme menossa. Konkretisoimme suhteemme tähänastiset hyvät ja huonot hetket paperille, ja saimme aikaiseksi aikamoisen aikajanan. :D Hassua miten sitä vasta tehtävää miettiessään tajuaa mitä kaikkea ollaan yhdessä käyty läpi - ja silti ollaan onnellisesti nyt tässä. Arvostaa paljon enemmän sitä kaikkea missä ollaan nyt kun muistaa jo yhdessä kuljetun matkan. <3

Mietimme myös paljon tulevaisuuden toiveita ja haaveita, mitä kaikkea ne sisältää meidän osalta. Mitkä on niitä mun omia unelmia, mistä taas Manu unelmoi ja mitkä on meiän parisuhteen yhteisiä haaveita. Mietittiin tavoitteita ja asioita missä voidaan pertara, mietittiin myös asioita mitkä on parisuhteemme hankalia osioita mitä ei vaan voi ikinä parantaa tai muokata - ne täytyy vaan hyväksyä. Kirjoitimme myös ylös muutaman konkreettisen asian mitä tullaan työstämään vielä kotona ja mihin haluamme muutosta.

Suoranaisesti kaikki asiat eivät johdu sairaudesta tai sen oireista. Sairaus ei liity kaikkeen parisuhteessa. Mutta se on suuri seikka mitä ei voi sivuuttaa! Se on läsnä ihan joka päivä arjessamme, niin niissä pienissä asioissa kuin isoissa. Se täytyy muistaa, huomioida, ennakoida eikä silti kaikkeen sen tuomiin koukeroihin pysty varautumaan. Sen tuoma epävarmuus on haastavaa. Etenkin minulle, mä oon oikeest ollu aika paskana sen takia. Kurssilla puhuimme mm epävarmuudesta ja henkisistä haasteista, miten sairaus on muunmuassa vaikuttanut naiseuteen. Omasta puolestani voin sanoa että on vaikuttanut ihan vitusti ! Niin pääkoppaan kuin kroppaan. Korkkarit on heitetty veke jo kauan aikaa sitten, mutta se on oikeastaan vain pieni seikka. Tietysti se vaikuttaa yleisfiilikseen ja siihen omaan naiseuden tuntemukseen, mä tykkäsin ennen pukeutua korkeisiin korkoihin ja juhla-asussa ne on melkein must. Mut kaiken tän kokonaisuuden keskellä se on vain pieni seikka ettei korkokengät korista enää jalkojani, mutta naiset varmasti ymmärtää senkin pienen seikan merkityksen. Lisäksi mun vessasäntäilyt ja märät housut ei todellakaan nosta omaa varmuuttani yhtään. Se jos joutuu miettimään vaippojen tarpeellisuutta, luo ehkä jonkunlaista naiseuden menetystä omassa mielessä. Sekään ei tunnu järin seksikkäältä jos sitä käpöttelee horjuen tai jokasesta vieressä olevassa seinästä kiinnipitäen eteenpäin. On täs naiseus aika koetuksella kyllä! Mut anyway kuset housus tai ei, tiiän et Manu rakastaa mua jokatapauksesa.

Meiän kuntoutus oli siis todella antoisa! Saatiin todella hyviä ja kattavia keskusteluja aikaseksi ryhmän kesken sekä me kahdestaan. Ollaan kuitenkin molemmat samalla linjalla siinä että yhdessä ollaan, tuli mitä tahansa eteen. Me yhdessä kestetään kaikki. Tää sairaus ei todellakaan oo parisuhteelle mikään helppo - päinvastoin. Kaikki sen tuomat arvaamattomat oireet vaikuttaa ja vaikeuttaa meiän arkea. Se vaikeuttaa myös kaikkea muutakin kuin vain arkea, esimerkiksi lomamatkat ei ole niin itsestäänselvyyksiä tai edes päivittäiset kauppareissut. Yhdessä kuitenkin totesimme suhteemme voimavaraksi räävittömän huumorin, ilman sitä ei vaan jaksais. Kaikelle pystytään nauramaan ja heittämään läppää. Se meidät onkin monesta pelastanut - elämää tai tätä sairautta ei pidä ottaa liian vakavasti.

Jos sulle tulee ikinä mahis hakea minkäänlaiselle kuntoutukselle minkä tahansa asian tiimoilta - suosittelen sitä vahvasti! :) Tämä Avokuntoutus Aksonin ja Neuroliiton järjestämä kuntoutus oli aivan mahtava kokemus ja aiotaan jatkossakin varmasti hakea vastaavanlaisille uudestaan. Pieni irtiotto arjesta mutta samalla myös pieni muistutus niistä sairauden faktoista ja kipeistä aiheista mitä se tuo mukanaan! Vertaistukea parhaimmillaan hienossa porukassa, kiitos. <3 - väsynyt mutta iloinen Sara

IMG_20180323_181821.jpg

Kylpylässä oli ihana käydä rentoutumassa ja maisemat oli kohillaan ! =) 

IMG_20180322_204808.jpgIMG_20180323_125744.jpgIMG_20180323_130011.jpg

Meillä oli NÄIN mukavaa ! :DDDD #perhesurma

IMG_20180322_220628.jpgIMG_20180323_133446.jpgIMG_20180324_120602.jpg

Ruoka oli ERITTÄIN hyvää, siitä isot pisteet Imatran kylpylälle !

IMG_20180324_131246.jpgIMG_20180323_085840.jpg

Innokkaina aamulenkille.... :D

IMG_20180324_132131.jpgIMG_20180324_213321.jpgIMG_20180326_161230.jpg

Nasu oli tyytyväinen kun tultiin kotiin. <3

IMG_20180328_170854.jpg

Vähä vauvajuttuikin löytynyt kirppikseltä ! =)

IMG_20180328_172328.jpg

sunnuntai, 18. maaliskuu 2018

Ms-tauti ja raskaus

YLLÄTYYYYYYSH ! Hähäää nyt olis hyvä julkasta vähän ajankohtasta päivitystä ajankohtasesta aiheesta, nimittäin vauvajutuista ! =) Nyt nimittäin asiat on niin positiivisesti että voin kertoa koko maailmalle että meille tulee vauva ! Käytiin viime perjantaina rakenneultrassa Kotkassa, saatiin tietää sukupuoli ja että kaikki on Urholla hyvin... 8) Joten nopeimmat voi tästä jo päätellä että raskaudessa ollaan yli puolivälin, viikkoja on tänään sunnuntaina 22!

Eiks oo sekoo et oon ylittäny jo puolivälin odottamisessa? Urhoa ooteltaisiin maailmaan 29.7, katotaan tuleeko vauvasta heinäkuun lapsonen vaiko elokuun. Vauva on oikein toivottu ja haluttu, ja koko perhe Nasua myöten ollaankin pienokaisesta erittäin innoissamme! Alku ei ollut mitenkään helpoin mahdollinen, kärsin pahoinvoinnista aina viikoille 13 asti mutta sen jälkeen olo on helpottanut. Ensimmäinen kolmannes meni siis ihan hirveissä olotiloissa vessan lattialla, mutta toinen kolmannes on ollut paljon helpompaa fyysisesti. Tietenkin pelko ja huoli raskauden etenemisestä on kuitenkin koko ajan vaivannut mieltä, kai se on ihan luonnollista esikoista odottaessa. Kuitenkin kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, ei varmuutta tai kokemusta mistään ja uudet tuntemukset valtaa koko ajan kroppaa. Pikkuhiljaa kuitenkin alkanut omaksumaan näitä uusia tuntemuksia ja asioita, eikä kaikki enää niin pelota! :)

Mut ihan yksinkertaista kaikki ei sairauteni takia olekaan. Heti kun tein plussatestin (joulukuun alussa), lopetin samantien ms-lääkitykseni. Olen nyt siis ollut yli 4kk ilman mitään lääkitystä. Enkä saa syödä tai käyttää mitään muitakaan lääkkeitä, esim. Vesicarea; pissalääkettäni. Onkin ollut välillä hiukan kusiset paikat ilman, if u know what I mean. :D Raskauden aikana ei saa siis käyttää mitään lääkkeitä, ainoastaan Panadol on särkylääkkeistä sallittua ja sekin rajoitetuissa määrin. Mistään vahvemmista kipulääkkeistä ei siis tarvitse edes haaveilla, eikä mistään ms-taudin oireita helpottavista lääkkeistä.

Raskaushan monen sairauden kohdalla tekee sairastavan voinnista paremman. Näin pitäis ms-taudinkin suhteen olla, ei pitäis tulla pahenemisvaiheita eikä nykysten oireiden pitäis pahentua. Raskaushormonit suojelee sikiötä sekä tulevaa äitiä, ja vointi on yleensä todella hyvä raskausaikana. Itsekin olen tämän huomannut, vointi on pysynyt samoissa ilman lääkkeitäkin eikä pahenemisia ole tullut. Edelleen jalkani jumittavat fyysisestä rasituksesta, nyt vaan kävelen huonosti  kaupungilla masu pystyssä. Sinänsä ehkä vähän vaikea yhtälö, mutta minkäs teet. Asialle ei ole tehtävissä nyt oikein mitään, ja luultavasti asia vaan vaikeutuu entisestään mitä pidemmälle raskaudessa mennään ja miten masukin tästä vielä kasvaa. 

Vessaryntäilyt on varmast tuttuja kaikille odottajille, mut voitte vaan kuvitella mun olotilat tän asian suhteen ku oon jo valmiiks vammanen ja nyt viel raskaana! :D Kärsin jo ennen raskautta pidättelyvaikeuksista ja nyt kun vauva vähän painaa masussa mukavasti rakkoa, on mun säntäilyt taattu. Etenkin vielä kun jumittavien jalkojeni kanssa hirveän nopeasti ja ketterästi pystyn säntäilemään kohti vessoja, ei vahingoilta voi välttyä. Mut hei ei se mitään, Urhon takii mitä vaan! Eikä nää vaivat varmaan ihan heti synnytyksen jälkeen tuu helpottumaan.... :D

Kaikenkaikkiaan kuitenkin todella onnellinen fiilis. Vaikkakin tulevaisuus pelottaa ja on epävarmuus oman jaksamiseni kanssa, tiedän että me pärjätään ja saadaan apua tarvittaessa. Pelkään eniten synnytyksen jälkeistä pahenemisvaihetta, mutta toivon että siitäkin selvittäisiin omin voimin. Jos vaikka kävelykyky katoaa tai heikkenee, en tiedä miten jaksan vauvan kanssa arkea. Tai miten ees pystyn kaikkiin asioihin vauvan kanssa. Entä jos en jaksa kantaa vauvaa? Entä jos en pääse edes sängystä ylös aamulla? Entä jos en vaan jaksa? Luotan kuitenkin tulevaan että keksimme yhdessä Manun kanssa keinot selviytymiseen ja jaksamiseen, ja kaikki ne järjestelyt on Urhon arvosia. <3 Meiän pikku perheen arvosia. 

Tästä eteenpäin voinkin kirjoitella näistä raskausaiheista hiukan vapaammin! :) En ole vielä uskaltautunut raskaudestani julkisesti puhumaan, vaikka se jo päällepäin näkyykin. Halusin odottaa rakenneultraan ja tietoon että kaikki on hyvin. <3 Kerron teille jatkossa avoimesti fiiliksistäni ja jaksamisestani ! Täst tulee kuitenkin varmasti mielenkiintoinen kevät ja syksy, en uskalla ees miettiä mitä kaikkee täs viel kerkee tapahtumaan. :D Joka tapauksessa Urho on matkalla, ja me täällä odotetaan häntä jo todella innolla. <3 - onnellinen Sara

IMG_20180117_134801.jpg

Siin meiän pikku futari viikolta 13. <3

IMG_20180304_120835.jpgIMG_20180227_154256.jpg

Urho kurkkailee jo paidastakin. :)

IMG_20180307_141633.jpg

Kyl masu on mukavasti jo kasvanut. 8) Kasvu tapahtu ihan yhtäkkii joskus rv 19 !

IMG_20180307_141645.jpgIMG_20180308_194404.jpg

Hankittiin ihanat kauniit siistit Emmaljungan vaunut valmiiksi Urhoa varten. =)

IMG_20180313_211417.jpg

<3<3<3

IMG_20180317_115222.jpg

sunnuntai, 11. maaliskuu 2018

Hullu kevät

Moikka muruset ! =)  Ihanaa kun plussakelit on yltänyt Suomeen ja kelit on alkanu lämmetä, tulee ihan kevätfiilis ! Vaikkakaan toi sulava luminen maisema tai loskakelit ei oo mikää ihan mun lemppari, mut se tietää silti lämpösempii kelei ja tulevan kesän lähestymistä!

Tästä keväästä tulee kyl todella mielenkiintoinen, kaikenlaisia pieniä sekä isompiakin asioita on tapahtumassa. Yks kiva seikka täs maaliskuus on kuntoutusjakso minne päästiin Manun kanssa! Avokuntoutus Aksoni järjestää parikurssin Imatran kylpylässä, kuntoutuskurssi kestää pidennetyn viikonlopun torstaista sunnuntaihin sisältäen täyshoidon. Mutta tää ei oo (valitettavasti) mitään lomailua, vaan kuntoutusta (iltasin vapaa-ajalle jää silti hiukan aikaa). Kuntoutusta mihin pariskunnat joista toinen sairastaa ms-tautia pystyivät hakemaan. Meidät valittiin viiden muun pariskunnan lisäksi kuntoutuskurssille, oon siitä tosi iloinen koska hakijoita kurssille oli paljon! =)

Tää hiton sairaus koskettaa niin montaa muutakin lähipiirin ihmistä kuin vain itse sairastunutta. On kyl välil ollu parisuhdekkin koetuksella ihan vaan tän sairauden takia. Oireet on niin yksilöllisii ja moninaisii, niitä ei pysty ennakoimaan eikä niihin pysty kuin jossainmäärin varautumaan. Mä tiiän että kestetään ne kyllä käsikädessä, mutta kyl se aikamoisia hermoja välillä vaatii. Ei oo kaikista helpointa olla suhteessa sairastuneen kanssa, asua hänen kanssaan, jakaa arki hänen kanssaan ja kaikki arjen ongelmat. Tähänkin asti ollaan selvitty ja tiedän että jatkossakin selvitää, vaikka kommelluksiltakaan ei tulla säästymään. ;)

"Parikurssin tarkoituksena on keskustella ja pohtia sairauden vaikutuksista parisuhteeseen, vahvistaa parisuhdetta, kehittää kommunikaatiotaitoja puolisoiden välillä ja löytää uusia keinoja selvitä sairauden kanssa. Yhdessä toimiminen on oleellinen osa parikurssia. Työskentelymenetelminä käytetään ohjattuja ryhmä- ja parikeskusteluja sekä toiminnallisia ryhmätyömenetelmiä." - Tässä suora lainaus kurssin infosta. Tiedän että kuntoutuksesta tulee henkisesti raskasta, mutta uskon että se vahvistaa suhdettamme entisestään! Myös päivään suunniteltu ohjelmamme on pitkä, aikaisin hereille ja iltaa asti ohjattua aktiviteettia. Odotan tätä kuntoutusta  todella innolla, sen tuomia keskusteluja, ohjelmia, vertaistukea ja uusia tuttavuuksia ! Niinkuin aiemminkin olen sanonut vertaistuki on ihan parasta lääkettä, se on sitä tärkeintä tukea niin sairastuneelle kuin kumppanillekkin. :) Samassa tilanteessa olevat pariskunnat kuitenkin ymmärtävät ja samaistuvat arjen ongelmiin eritavalla kuin terveet, väheksymättä ei-vammaisten tukea. Se on vaan niin eri asia puhua henkilöille ketkä sairastavat samaa sairautta kuin sinä itse, ja elävät sen kanssa joka päivä.

Tälläistä siis ainakin tulossa tässä kuussa! Kiva saada arkeen hieman paussia ja päästä vaihtamaan maisemaa. Kuntoutusjaksolta onkin sitten hyvä jatkaa talvilomaviikolle! Sinne ei olla vielä keksitty tai varattu mitään reissuja tai tekemistä, mutta tiedän loman lähestyessä suunnitelmienkin kypsyvän. Varmaan joku kiva pk-seudun reissu ainakin tehdään ja nautitaan vaan vapaa-ajastamme kotona. Kotonakin löytyy aina niin paljon niitä rästihommia mitä voi sitten hyvällä ajalla lomalla hoitaa !

Maaliskuuta jatketaan siis hymyssäsuin eteenpäin. Odotan innolla tulevia asioita, niitä on mukava päästä jakamaan kanssanne! Myös oman olon ja jaksamisen spekulointi kuuluu asiaan, eihän tämä sairaus kuitenkaan malta olla yllättämättä erilaisine oireineen. Yks alustava luonnos ens viikon blogi-tekstistä on jo tehty, toivon että pääsen sen julkasemaan ensi sunnuntaina! Siihen asti byebye, nautitaan kevään ekoista lämmittävistä auringonsäteistä ja muistetaa pitää itsestämme ja läheisemmistämme huolta. <3 -innostunut Sara


IMG_20180304_132502.jpg

Kevään väri on keltanen ! :)

IMG_20180301_145332.jpgIMG_20180305_144922.jpg

Nasu tykkää köllötellä äitin vieressä ja oli todella ylpeä ja innoissaan uusista pehmoleluistaan. ;) 

IMG_20180305_182629.jpg

sunnuntai, 25. helmikuu 2018

Työn "raskaan" raataja

Heippa ihanaiset muruset! :) Aattelin taas hiukan kirjoitella miten mulla menee ja eritoten miten mulla menee töissä! Tää kaikki tuntuu niin uudelta ja jännittävältä, ihan ku olis alottanu kokonaa uudessa työpaikassa! Kun työaika ja työnkuva muuttuu, plus vielä esimiehen vaihdos on uuden työpaikan tuntu todellinen. Mutta muutos on ollut ainoastaan positiivista. :)

Se että työaikani on puolittunut 4h työpäiviin, on mahdollistanut paljon. Ensinnäkin sen että mulla on paljon enemmän energiaa työpäivän jälkeen jotta jaksan tehdä normaaleja asioita. Jaksan käydä kaupassa, nähdä ystäviä, tehdä kotihommia, siivoilla, leikkiä koiran kanssa, mitä vaan!! Ennen 8h työpäivät verotti niin paljon ettei oikein virtaa enää riittänyt mihinkään muuhun, oli pakko levätä loppupäivä että jaksoi taas seuraavan päivän työpäivän. Ehkei elämän pitäis olla ihan sellasta, täytyyhän sitä jaksaa muutakin kuin vain töitä!

Tietenkin nytkin on päiviä kun mua väsyttää. Välil väsymys on todella raastavaa, ja on vain pakko levätä. Mutta nää lyhyemmät työpäivät mahdollistaa senkin, mun on mahdollista ottaa päikkärit tai levätä töiden jälkeen jotta jaksan illan tapahtumat! Välillä joudun käymään nukkumaan jo Salkkareitten jälkeen, mutta ei se mitään! Mä käyn nukkumaan silloin kun väsyttää, omaa kroppaa pitää kunnioittaa ja kuunnella sen toiveita. Sit taas jaksan virkeämpänä seuraavan päivän. :)

Töissäkin oma jaksaminen on ollut huomattavan parempaa. Työnkuvaani muutettiin niin ettei työpäivänäni tarvitse enää liikuskella pitkin myymälää eikä rasittaa jalkojani kävellessä, vaan vietän työpäiväni kassalla. Vaikka työ siinä olisi hiukka yksitoikkoista, en valita koska olen huomannut että se on kunnolleni just parasta! Kassalla pystyn kuitenkin istumaan rauhassa, eivätkä jalkani väsy tai jumitu turhaan ylimääräisestä kävelystä.

Työnkuvaani on tullut nyt hiukan vaihtelua kun työpaikallemme on alkanut saapua ensi kesän kesätyöläiset perehdytykseen. Minulle on valtuutettu perehdyttäjän rooli kassatyöskentelystä, ja se onkin ollut todella mielenkiintoista ja palkitsevaa hommaa! :) Olen saannut siitä hyvää palautetta mikä on kyllä motivoinnut ja luonnut arvostettua fiilistä. On kivaa kun vammaistakin arvostetaan hänen osaamassaan työssä! :D Ja voin kyllä sanoa että melkein 8vuoden kokemuksella voin kertoa osaavani kassatyön sekä asiakaspalvelun suht erinomaisesti....

Pieni miinuskin perehdyttämisestä on löytynyt! Nimittäin uudet työntekijjät ketä oon opettanu kassatyöskentelyyn ovat olleet kovin nopeita oppimaan, eikä heidän selän takanaan ole tarvinnut opettaa hirveän montaa päivää! :D Sehän on siis hyvä juttu, mutta loppuviikosta heidät on jo voinnut jättää kassalle yksin oppimaan, kunhan on vaan ollut itse lähellä jos apua on tarvinnut. Olenkin siis jättänyt seisoskelun selän takana ja siirtynyt infoon työskentelmään, mutta valitettavasti olen heti huomannut sen vaikutuksen kroppaani. :( Vaikka infossa työskentely ei ole mitään raskasta, joutuu siinä kuitenkin rasittamaan jalkojaan fyysisesti paljon enemmän ja olenkin huomannut kävelyni vaikeutuneen ja heikentyneen huomattavasti info-työskentelyn aikana ja jälkeen. Vaikken ole tehnyt siinä yhtään mitään sen ihmeempää kuin normaalia asiakaspalvelua esim. näyttäen asiakkaillen tuotteiden sijainnin tai käynnyt tarkistamassa myymälästä tuotteen hinnan.. Harmittaa vietävästi, mutta vaan pakko myöntää että ei mun työkuvaa tai työaikaa oo turhaan muutettu...

Vammanen mikä vammanen, ei siitä pääse mihkään! :D Kerroin näistä tapahtumista esimiehellenikin, joka kehotti mua vaan kuuntelemaan jaksamistani ja ehdotti että voin kyllä hyvällä omallatunnolla istuskella vaikka toisella kassalla kun perehdytettävä istuu toisella. Ettei mun pakolla tarvi yrittää mitään muuta ylimääräistä. Kylhän mä sen tiesinkin, mut tiiättehän te suomalaisen sisun ja sen että "perkele kylhän mä tähän pystyn!". No empä enää pysty, pakko vaan myöntää se itselle. Ja muille. Ja istua siinä kassalla vaan tyytyväisenä siihen että ainakin sen pystyn vielä handlaamaan. 

On kyl niin ärsyttävää huomata tälläsiä erätappioita elämässään. Ja kun niitä ei vaan pysty voittamaan, vaikka kuinka yrittäis huijata tai mennä sieltä mistä aita on matalin. Oma kroppa huomaa sen heti ja muistuttaa siitä "äläs yritä, et sä tähän enää pysty". Tekis miel nostaa keskisormi pystyyn ja sanoo et SAATANA oon mä aikasemminki pystyny ja paahtaa täysil eteenpäin, mut sit lopputuloksena olis erätappio ja se ettei loppupäivänä tarviskaan kävellä. :D Helvetinmoinen ottelu tää, en kyl välttis selvii tästä voittajana, vain ainoastaan siten että oon armollinen itselleni ja omalle keholleni. Tää sairaus ei oo reilu eikä ikinä tuu sitä olemaankaan, pakko vaan pelata sen säännöillä ja tyytyä ees tasapeliin. 

Pronssi on voitettu, hopee hävitty. Joten jos lähtää tavottelee sitä pronssia, vaikkei se ihan kultasin mitali ookkaan? ;) Voitokasta kevään jatkoa sinne jokaselle ruudun toiselle puolen, olkaa armollisia itsellenne ja muistakaa kuunnella omaa terveyttänne ja kehoanne! Kuitenkin terveys on elämässä se tärkein kultasin mitali. :) -Pronssimitalisti Sara 


IMG_20180223_143902.jpg

Nasuki tykkää äitin lyhkäsemmist työpäivist ! ;)

IMG_20180222_082953.jpgIMG_20180219_161642.jpg

Tuo kyl paljo enempi energiaa nää "kevään" aurinkoiset päivät ! <3

IMG_20180222_135716.jpg

Nasuki tykkää auringost, muttei niinkään kylmistä pakkasista.... :D

IMG_20180219_153906.jpgIMG_20180214_172804.jpgIMG_20180210_202756.jpg

<3