torstai, 11. lokakuu 2018

Kortisonipöllyistä selvitty (?)

Hahaa meikä teki sen! Mä vetäsin kitaani yhteensä 60kpl kortisoni-tabletteja. Haluutteko kuulla miten se onnistu?! Oliko vaikeeta? Maistuko hyvälle? Haha no mä kerron kuitenkin !

IMG_20181003_120419.jpg

IMG_20181002_103939.jpg

Päivä 1:

Kortisonitablettipurkki odottaa minua sohvapöydällä. Minulle sanottiin tablettien syömisen ajankohdasta että se kannattaisi ajoittaa suht aamuun, jotta kortisonin vaikutus ei haittaisi yöunia. Aikasemmilla kerroilla kun olen saanut suuren annoksen kortisonia suoraan suoneen, on minulle annettu aina nukahtamislääke yötä varten. Nyt ei, koska imetys ja vauva. Ajattelinkin siis nauttia tabletit nyt "aamupalaksi" jotta illalla uni tulisi. Ensiksi kuitenkin otan vatsansuojalääkkeen, minkä pitäisi hiukan suojata vatsaa tältä älyttömältä myrkkyannokselta. Yhtenä haittavaikutuksena näin isosta lääkeannoksesta on vatsan kipeytyminen, maha ei kuitenkaan ole tottunut tuollaisiin annoskokoihin ja vielä tuollaisesta vahvasta lääkkeestä. Jos lääke oltaisiin tiputettu tipalla suoraan suoneeni, olisi se imeytynyt elimistööni eri tavalla ja eri reittiä. Mutta nyt koitetaan tablettien voimaa!

Annan vatsansuojalääkkeen vaikuttaa tunnin verran, ja valmistaudun henkisesti sillä aikaa tulevaan aamupalaani. Ei ole mitään tietoa millä tavalla kroppani suhtautuu tälläkertaa kortisoniin? Jännittää. Keitän pannullisen kahvia, hörpin aamukahvin naamaani ja täytän vesipulloni. Istuudun nojatuoliin, kaadan purkin sisällön pöydälle ja ihmettelen tablettien määrää. Noh eikai siinä voi muutakaan kun alkaa yksi kerrallaan niitä nielemään. Ensimmäiset tabletit menevät helposti nielustani alas, en maista niissä mitään outoa vaan nielaisen ne vaan kurkustani alas veden kera. Sitten yhtäkkiä maku valtaa koko suuni. Hyi helvetti. Yksi tableteista kerkeää olla kielelläni liian kauan, se alkaa hiukan sulaa kosteudesta ja polttaa vahvan maun suuhuni. Yritän nielaista tabletin nopeasti veden kera, mutta en meinaa saada sitä millään nielaistua. Huh lopulta se katoaa suustani eteenpäin kohti mahaa, mutta maku jää edelleen kummittelemaan suuhuni. Kortisoni maistuu jollekkin todella vahvalle ja todella pahalle. Erittäin väkevälle. Jollekkin teolliselle ja polttavalle. Bensalle? Jollekkin vahvalle pesuaineelle? Tinnerille? En tiiä mihin oikein makua vois verrata, mutta kamala se on.

Maku polttaa suussani kokoajan, vaikka yritän hillitä sitä vedellä. Kymmenkunta tablettia on saatu alas, mutta on pakko pitää taukoa. Haen sipsejä ja valkosipulidippiä keittiöstä, valkosipuli varmasti pelastaa! Koitan saada makua hälvenemään suustani, tuloksetta. Valkosipulin makuun sekoittuu tämä vahva polttava väkevä maku. Puoli tuntia on jo kulunut kun nielaisin ekan lääketabletin, ja kymmenen tablettia olisi vielä edessä. Päätän että vitut, tästä selvitään, ja suomalaisella sisulla yksi kerrallaan nielaisen kitusiini kymmenen tablettia lisää.

Huh 40minuuttia. Niin kauan kesti ensimmäisen päivän kortisoniannoksen nauttimisessa. Paha maku jää suuhuni koko päiväksi, sitä ei lievennä mikään. Ei kokis, ei kahvi, ei suklaa tai salmiakki. Mitään ei oikeastaan edes tee mieli syödä, on olo jotenkin vähän ällö. Koitoksesta selvittyäni mielessäni pyörii että mitäköhän sitten? Koska pahinhan ei ollut vielä takana, vaan vasta edessä. Koska kortisonin tuomat sivuvaikutukset alkavat? Vai alkavatko? Miten kroppani reagoi tähän suureen lääkemäärään? Pärjäisinkö kotona vauvan kanssa jos vahvoja reaktioita ilmenisi?

Ensimmäinen päivä meni suht hyvin. Nautittuani lääkkeet puoliltapäivin, huomasin ensimmäiset vaikutukset lääkkeestä muutamassa tunnissa. Huomasin että oloni oli hiukan sekava, poskia alkoi kuumottaa ja oloni oli edelleen hiukan ällö. Onneksi ystäväni tuli meille pitämään seuraa iltaamme, jottei tarvinnut olla yksin kotona. Alkuillasta tein sen päätöksen että auton rattiin en lähde, tuntui nimittäin oma olo jotenkin hiukan epävarmalta. 

Ilta meni siis hyvin, ja koitti nukkumaanmeno. Urhovauva nukahti hyvin, ja jäin itse hänen viereensä odottelemaan nukkumattia. Sitä sainkin sitten odotella tovin! Ajatukset laukkasivat päässäni, en yhtään pystynyt rentoutumaan ja nukahtamaan. Kortisoni sai mieleni ja kroppani ylikierroksille. Makasin muutaman tunnin sängyllä vauvan vieressä kunnes luovutin, ja aloin touhuilemaan kotitöitä yön pimeydessä. Tyhjensin tiskikoneen, herkuttelin suklaalla, tilasin muutamat imetyshupparit... Kerkesin siis tekemään yöllä ties mitä "järkevää". Kuulin kun Manun herätyskello soi ja hän heräsi töihin. Kello 06.30. Toivotin Manulle hyvät työpäivät ja jatkoin imetysvaatteiden selailua netistä. Lopulta joskus 07.30 aikoihin nukahdin, ja Urho heräili siinä 11 aikaan. Sain siis sinä yönä unta päälle kolme tuntia. Olihan sekin edes jotain !

IMG_20181003_120425.jpg

Päivä 2:

Kolmen tunnin yöunien jälkeen olo oli vähintäänkin hiukan sekava. Olin kyllä varautunut aamuyön pikkutunteina siihen etten nukkuisi ollenkaan koko yönä, joten kolmen tunnin unet tuntuivat saavutukselta siinä kohtaa. Oikeastaan olo oli jopa yllättävän virkeä niinkin lyhyillä yöunilla! 

Aamuni alkoi taas vatsansuojalääkkeellä ja punaisilla poskilla. Kätevää kun ei tarvi ollenkaan käyttää poskipunaa, ilmaset meikkailut. ;) Eilisestä viisastuneena minua odotti sohvapöydällä kortisonipurkin ja vesipullon lisäksi jugurttipurkki! Olin saannut nimittäin facebookin ms-tauti ryhmästä vinkkejä tablettivuoren kukistamiseen. Yksi vinkeistä oli että jugurtin kanssa tabletit menisivät helpommin alas. Muita vinkkejä oli mm mustikkakeitto, kuplajuomat, vadelmahillo, makupiimä, kaurapuuro.... Jotain minkä seassa menisi helpommin alas eikä kerkeä liukenemaan suun limakalvoille ! Neuvot olivatkin ihan huippuja, ja totesin jogurtin sekaan piilottaessani tabletteja sujuvan nielaisemisen paljon helpommin. Tällä tavalla tabletti ei kosketa suuta ollenkaan, vaan katoaa huomaamatta jogurtin seassa ! 

Toisen päivän koitos olikin siis ihan lastenleikkiä ekaan päivään verrattuna. Aikaa minulla tähän piilotusleikkiin meni noin 20min. Oli aika voittajafiilis! Päätin myös etten anna kortisoniannoksen sekoittaa päivääni, vaan touhusimme päivän aikana askareitamme normaalisti Urhon kanssa. Kortisoni ei siis vaikuttanut päiväämme oikeastaan mitenkään, lyhyet yöunetkaan eivät haitanneet taustalla !

Iltaa kohden alkoi väsyttää, ja olinkin toiveikas yöunien suhteen. Toivoin että nukahtaisin ja saisin unta enemmän kuin edellisyönä. Iltapuuhiemme jälkeen kävimme vauvan kanssa nukkumaan, ja nukkumatti muistikin minut tälläkertaa! Nukahdin nimittäin nopeasti ja nukuin hyvin koko yön. Ahhh sitä arvostaa kunnon yöunia taas ihan eri tavalla. <3

IMG_20181004_114224.jpg

 

Päivä 3:

Kunnon yöunien jälkeen oli ihana herätä päivään! Mahtava fiilis! Aamutoimien lomassa vilkaisin itseäni vessan peilistä, ja huhhuh ! Mul oli kasvoilla enemmän punaa ku Haloo Helsingin Ellillä. Posket oikein hohti punasuuttaan! Näytti kuin olisin tehnyt rankemmankin metsälenkin kirpeässä syyssäässä. Punaset poskethan on terveen nuoren merkki 0=) Kaukana siitä kyllä tällä kertaa, mut eihän pien valkoinen valhe ketään haittaa!

Kolmas kortisonipurkki odotteli minua. Mä avasin sen jo tottuneesti, sekä hiukan iloisestikkin. Tiesin että jogurtin voimalla mä kukistaisin tän kolmannenkin annoksen helposti. Varmoin ottein ja mestarin elkein mä aloin kauhomaan jogurttia naamaani, ja piilossa olevat tabletit päätyivät masuuni helposti. Aikaa tähän meni semmoset 10min (kehuskelisko vähän tällä) ja tuuletukset oli paikallaan! Mä tein sen ! Jee ! Yhteensä 60kpl tabletteja kolmeen päivään, wuhuu ! Eikä olojakaan ollut tullut punasia poskia enempää, olin todella tyytyväinen. :)

Kortisoni ei enää saanut minua menettämään yöuniani, ja muutenkin kokonaisvaltaisesti kroppani tuntui pysyvän menossa mukana. Kunnes.......

 

Kolmannen ja neljännen päivän välinen yö:

Herään yöllä vessahätään. Avaan silmäni ja päätäni jomottaa. Onpas jotenkin kummallinen fiilis. Nousen sängystä istualleni, ja käsiäni kihelmöi. En tunne ollenkaan sormiani. Availen nyrkkejäni ja yritän vetreyttää sormiani. Niitä kihelmöi vaan. Pissahätä, ainiin. Nousen seisomaan ja otan muutaman hoippuvan askeleen kohti vessaa. Jalat ovat todella jäykät. Askellan hitaasti kohti vessaa, liikutan jalkoja varovasti eteenpäin. Päätä jomottaa. Jano. Ihankun olisin saannut auringonpistoksen. Kamala olo. Vessassa käytyäni kurotan lavuaariin pesemään käsiäni. Vatsaani sattuu. Yhtäkkiä paha olo valtaa kehoni, oksettaa! Pyllähdän nopeasti lattialle, painan pääni laattalattialle. Haukon hetken henkeä, tuntuu että oksennan samantien jos nostan hiukankin päätäni maantasalta. Silmissäni vaan pyörii, vatsaani sattuu, käsiä kihelmöi, en tunne ollenkaan jalkojani. Makaan hetken aikaa vessan lattialla silmät kiinni. Haluan takaisin sänkyyn. Konttaan vessan ovelle ja sieltä takaisin sänkyyn. Katsahdan nukkuvaa vauvaa sängyllä vieressäni, pistän silmät kiinni ja rukoilen mielessäni että selviän vielä huomiselle. Käsiäni kihelmöi kun vaivun uneen.

Aamulla herätessäni laitan Manulle heti viestin että tulisi auttamaan. En oikein ole varma mikä oloni on, jaksanko pysyä pystyssä, kantavatko jalkani, tunnenko käsiäni. Hän saa nostaa vauvan sängystä, ja tukea minua ensiaskeleissani. Päätäni jomottaa edelleen, olo on todella hurja. Tuntuu kuumeiselta. Vatsaan sattuu kipeästi. Meillä piti olla tänään treffipäivä ja ravintolaillallinen, tuntuu ettei voimat edes riitä sohvalle siirtymiseen. Jomottaa ja kolottaa. Tuntuu siltä kuin olisin ollut koko yön raivokkaassa humalassa Kouvolan keskustassa ja päätynyt kunnon baaritappeluun narikkajonossa. Tälläisen olotilan ymmärtäisikin jos totuus olisi tuo, mutta riehakkaasta bileillasta totuus on kaukana. Harmittaa. Mä haluun treffeille. Onneks on ainakin ilmaset poskipunat.

 

Koko päivä meni aivan kohmeessa. Mä olin ihan varma etten selviydy Manun kanssa mihinkään ravintolaan, edes mäkkärin drive-inille. Mutta olo koheni jonkun verran levätessä, ja illansuussa vaihdoinkin farkut jalkaan ja kävimme viemässä Urhon hetkeksi hoitoon. Pääsimme kahdestaan istahtamaan ravintolan pöytään ja nauttimaan herkullisista aterioista. Olo ei todellakaan ollut mitenkään kummoinen, mutta ainakin oli hetki vain meille. Ei päästy nauttimaan siitä ihan täysillä, mutta uskon että treffi-iltoja tulee vielä jatkossakin. <3 

Kortisoni yllätti tälläkin kertaa, mutta onneksi vain hetkellisesti. Vain tuo yks yö ja yks päivä meni helvetissä. Nyt vain suunta eteenpäin. :) Kortisonin vaikutukset ms-taudin oireisiin selviää vasta myöhemmin. Vaste lääkkeestä tulee ehkä viikon, parin tai kuukauden päästä. Se ei välttämättä vaikuta millään tavalla, mut mä toivon että vaikuttaisi mun näkökykyyn sekä kävelykykyyn. Kortisonin pitäis hillitä ja pysäyttää kropassa mylläävää tulehdustilaa. Toivotaan että se olis sopiva ase mun kropan sotatilaan. 

Jatkamme siis taistelua. En tiiä kuka tästä sodasta selviää voittajana, vai voiko sodasta ylipäätänsä selvitä voittajana? Miehistötappioita tulee joka tapauksessa. Mä toivotan voimia kaikille arjen sankareille elämänne omissa taisteluissa, koitetaan vaan jaksaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta ! Game is on. - sotamies Sara

IMG_20181007_143727.jpg

Posket vähän punotti treffi-päivänä.... :) Muutenkaan olo ei ollut mikään kaunein mahdollinen. :D

IMG_20181007_143742.jpg

 

keskiviikko, 3. lokakuu 2018

Kortisoni pelastaa (ehkä?)

Hejdå immeiset ! Kivaa alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle. :) Meil on ollu tosi jännät ajat, kun ollaan sekoiltu ristiäisten kaa ! Niissä oli hirveä suunnittelu, stressi, säätäminen ja järjestely. Nyt kuitenkin vihdoin ne on alta pois ja juhlittiin poikaamme viime lauantaina ! Kaikki onnistui todella hienosti, tilaisuus oli erittäin kaunis ja tunnelmallinen ja poikamme sai komean nimen. <3 

Ristiäisiä juhlimme Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa, joka oli tilana kyllä todella huippu ! Sali oli toooooosi iso, suurista ikkunoista tuli paljon luonnonvaloa ja auringonpaistetta, suuri keittiö oli käytettävissämme sekä yläkerran muut tilat. Oltiin tyttöjen kanssa koristeltu sali meidän näköiseksi, oli ihania kastehelmiä pöydillä, vaaleansinistä siellätäällä, omia valokuvia pöydillä.... Tarjoilut oli huippu herkullisia, olin työkaveriltani tilannut suuret ja maittavat voileipäkakut, ja anoppi oli tehnyt makeat kakut. Lisäksi oli pientä suolasta! Ihana ystäväni oli tullut auttelemaan juhlissa ja emännöikin koko tarjoilun, hänestä oli korvaamaton apu. Poikamme sai ihania lahjoja kaikilta vierailtamme (kiitos niistä <3) ja tunnelma oli koko päivän loistava! Urpan ensimmäiset bileet olivat siis todella onnistuneet! 8)

Ristiäisistä siis selvittiin mutta seuraava haaste olisikin sitten jo edessä! Nimittäin oma vointini on hiukan huonontunut. Jotenkin tuntuu että jalkani ovat jumittaneet entistä enemmän, nyt muutaman menneen viikon aikana vieläkin aiempaa enemmän. Lisäksi vasemmasta silmästäni on näkö heikentynyt huomattavasti. Kävinkin optikolla näitten näkövaikeuksien vuoksi, ajatellen että ehkä tarvisin silmälasit arkeeni. Noh teimmekin kaikki näkötestit ja optikko oli hiukan ihmeissään kun  vasemman silmäni näkökyky ei parantunut minkäänvahvuisilla linsseillä. Hän sanoikin suoraan ettei myy minulle laseja näköni takia koska laseista ei tässä tilanteessa olisi mitään apua. Lasit eivät korjaisi vasemman silmäni näköä paremmaksi. Kerroin sairaudestani ja sen taustoista jolloin hän epäili näköhermon tulehdusta vasemmassa silmässäni. Fuuuuuck.

Näköhermon tulehduksen voi saada kuka vaan, mutta ms-tautia sairastavilla se on todella yleinen. Noin puolet ms-tautia sairastavista kokevat joskus näköhermon tulehduksen. Se voi olla yksi ensioiresta, niinkuin kävi minullakin yli viisi vuotta sitten. Silloinhan toinen silmäni sumeni tuntemattomasta syystä, eikä edes silmälääkäri löytänyt siitä mitään "vikaa". Silloinhan monien vaiheiden kautta minulle diagnosoitiin ms-tauti ja yksi ensioireista oli nimenomaan näköhermon tulehdus. 

Nyt on tietenkin hiukan erilainen tilanne. Nyt näköhermon tulehdus sekä kävelyvaikeuteni kielivät ms-taudin pahenemisvaiheesta, ja siitä nopeampaan palautumiseen käytetään kortisonikuuria. Kortisoni annetaan yleisimmin tippana suonensisäisesti kolmena päivänä sairaalassa, mutta myös toinen tapa on minkä minä valitsin tällä kertaa. Kortisonitabletit. Elikkäs mä syön kolmena päivänä x 20kpl kortisonitabletteja. Mä saan olla kotona, mä saan olla kotona vauvan kanssa. <3 En ois kestäny kolmea päivää sairaalalla ilman poikaa ! :'( Mutta nyt onneksi saan olla kotona.

Kortisonin haittavaikutukset on todella yksilöllisiä. Mä oon käynny kortisonitipassa sairaalalla nyt kaks vai kolme kertaa (en muista itekkään monta...), mutta niistä kerroista mulle ei oo tullu pahemmin sivuvaikutuksia. Olen aiemmin saannut unilääkettä öitä varten, koska kortisoni vähän piristää meininkiä. :D Katotaan miten tällä kertaa käy, minkälaisen fiiliksen se tuo... Mutta joo haittavaikutuksena yleensä siis ylienerginen olo, ei välttämättä nukuta muutamaan yöhön. Viime kerroista muistan että poskeni punoittivat koko hoidon ajan. Jollekkin reaktiot ovat paljon suuremmat ja joillekkin lievemmät ja kaikenlaisia erilaisia sivuoireita on. Toivon etten tälläkään kertaa saa kortisonista pahempia haittavaikutuksia.

Kortisonin määrä on ihan mieletön. Jos olisin sairaalassa tipassa, minuun tiputettaisiin kortisonia yli 1000mg kolmessa päivässä. Nyt kun syön 20kpl tabletteja kolmena päivänä, on määrä noin 650mg. Määrät ovat oikeasti huomattavan suuria, koska pienellä googlettelulla selviää että yleensä tavallinen vuorokausiannos on 2,5-7,5mg. Ei siis mikään ihme jos sukat pyörii vähän jalassa parinkymmenen tabletin jälkeen. :D

Noh tälläistä tällä kertaa! Mä alotan nyt tablettien ylensyönnin ja toivon parasta. Toivon ettei kortisonista tule hirveitä sivuvaikutuksia ja toivon että kortisoni palauttaa pahentuneet oireeni ennalleen. Hoitaja jo ehti varoitella että ms-lääkkeeni Plegridy saatetaan joutua vaihtamaan vahvempaan jos pahenemisia ilmaantuu lisää, ja se tarkottaisi imetyksen lopettamista.. Vahvempia lääkkeitä käyttäessä ei saa nimittäin imettää. Huoh! Mutta toivotaan ettei tarvetta tälläiselle vaihto-operaatiolle olisi ja meidän vahvasti alkanut imetystaival saisi vain jatkoa. <3

Mä jatkan täällä vauva-arkea tällä kertaa kortisonipöllyissä, mukavaa loppuviikkoa kaikille ! Kerron sitten miten kortisoni on vaikuttanut minuun ja oireisiini. Vaikutukset eivät ala näkyä heti, voi mennä muutama viikkokin kun kortisonin hyöty vasta paljastuu. Mutta katotaan! Pitäkää peukut pystyssä! :) -tablettikuningatar Sara

ps. Poikamme sai kasteessa nimekseen Urho Veikko VIlperi. <3

IMG-20180929-WA0049.jpgIMG-20180929-WA0081.jpgIMG-20180929-WA0082.jpgIMG-20180929-WA0083.jpg

IMG_20180929_125843.jpg

Mukana oli myös motox-tytöt sekä Urho-vihko 8)

IMG_20180929_125813.jpg

Kastepöydällemme kuului TOTTAKAI mäyräkoira ! :D

IMG_20180928_164109.jpg

Ella-kummi ja ihana Didi viihdyttivät järjestelyiden ohella myös tulevaa ristiäisten sankaria ! <3

IMG_20180928_173120.jpgIMG_20180929_111617.jpgIMG-20180929-WA0072.jpg

Väsynyt juhlija... <3

IMG-20180929-WA0042.jpgIMG-20180929-WA0034.jpgIMG-20180929-WA0010.jpg

IMG_20181002_090441.jpg

Sitten paluu arkeen ristiäishuumasta ....

IMG_20181002_103939.jpgIMG_20181002_103845.jpgIMG_20181002_103829.jpgIMG_20180930_222517.jpg

Onneks tää maailman söpöin pienimies piristää aina 8) <3

IMG_20180930_222534.jpgIMG_20180930_192615.jpgIMG_20181001_133930.jpgIMG_20181001_163055.jpgIMG_20181002_130810.jpgIMG_20181002_130733.jpg

torstai, 13. syyskuu 2018

Vauvakuplan kuulumiset + paluu arkeen

Ihanaa syksyistä torstaita sinne kaikille ! :) Syksy on jo saapunut ja VIHDOIN kelit viilentyneet. Tää on oikeesti ilouutinen meille sairastuneille ja vammasille ketkä kärsii lämmön oireista. Eikä ollut myöskään helpoin kesä raskaana oleville, ei terveille eikä todellakaan vammaisille.... Noh siitäkin selvittiin ja nyt päästään viettelemään syksyä vauva sylissä ! <3

Mun arki on kyllä muuttunut, ja aikaa itselle tai kirjoittamiselle ei oo oikein löytynyt. Poika menee kaikessa etusijalle tottakai, ja välillä huomaakin ettei itse oo kerennyt edes hampaita pesemään, vaihtamaan yökkäriä koko päivänä muuhun vaatetukseen tai hiusten pesemisestä on jo kulunut viikko. Hups! Mut hassuinta täs kaikessa on se ettei tämmöset seikat ees haittaa! Must on ihanaa viettää päivät kotosalla byjamanhousuissa, hiukset takkusina ja maailmanmenosta mitään tietämättä. Meiän vauvakuplaa on nyt kerennyt olemaan yli 6 viikkoa, ja tää on kyllä niin parasta !

Arkemme on sujunut tosi hyvin, en olis ikinä uskonu ees toivoa että me handlataan näin hyvin. Olin varma että sairaus rajottaa jaksamistani ja tekemistä, mutta sen tuomat vaikeudet on ollut vaan pientä. Sairaus ei oikeastaan oo rajottanut mitään tekemisiämme, ainoastaan ehkä hidastanut tahtia. Mun jalat jumittuu edelleenkin fyysisestä rasituksesta, mutta se ei oo silti estänyt meitä menemästä ja tekemästä. Me ollaan sit vaan tehty asioita omaan tahtiimme. Kotosalla oon jaksanut hyvin kantaa ja hoitaa vauvaa, eikä mitään haavereita oo tapahtunut. Ulos mennessä otetaan aina ystävien apu vastaan,  he ovatkin ihanasti jeesanneet aina vauvan kanssa esim. turvakaukalon nostossa autoon tai matkarattaiden kannossa. Ihan mahtii !

Ollaa myös Urpan kanssa kahdestaan käyty kaupungilla, ja ollaan aina selvitty! Meiän tahti on ehkä vähän hitaampi kuin muilla, mulla saattaa hiukan kestää kun virittelen Urhon turvallisesti autoon ja me saatetaan kulkea kauppakeskuksen käytävillä muita hitaammin. Joudutaan myös välillä lepuuttamaan mun jalkoja ja pysähtymään istumaan, muttei se meitä haittaa. :) Onneks kaikki mun ystävätkin tietää tän ja on aina ihan valmiita pysähtymään kahvilan herkkujen ääreen kun mä alan valittamaan jalkojeni kunnosta ! :D Herkuthan ei oo koskaan pahasta... ;)

Synnytyksestä palautuminen sujui mun kohdalta erinomaisesti. Pojallahan ei ollut missään vaiheessa synnytyksessä mitään hätää ja hän on voinnut kokoajan todella mainiosti. Mullakaan ei ole ollut mitään isompia vaikeuksia, oon pystynyt istumaan alusta alkaen, oon jaksanu touhuilla ja tehdä kokoajan. Painokin tippui hujauksessa lähtökohtiin ja imetys varmasti nopeuttanut tätäkin. Muistan että ekoina viikkoina väsytti tavallista enemmän eikä tietenkään mitään fyysisempää saannutkaan tehdä eikä oliskaan jaksanut. Mutta nyt tälleen kuuden viikon jälkeen kroppa on kyllä todella hyvin palautunut eikä enään väsytäkkään! Synnytys on kyllä niin rankka kokemus kenelle tahansa ettei mikään ihme että naisen kroppa on vähän hapoilla sellaisen urheilusuorituksen jälkeen. :D Jokainen palautuu synnytyksestä yksilöllisesti! 

Sellanen ikävä tosiasia että vaikka kuinka eleltäis täällä vauvakuplassa ja arki vauvan kanssa sujuu mitä mainioimmin, oli tossa keskenkaiken pakko miettiä sairausjuttujakin. Mulla oli noin kuukaus sitten aika neurologian poliklinikalle neurologille. Hän oli sitä mieltä että nyt kun on muksu maailmassa, olisi minun aloitettava taas lääkitys. Lääkkeenihän oli tauolla koko raskausajan. Päädyimme siten aloittamaan saman lääkkeen mikä minulla oli käytössäni ennen raskauttani. Lääke on nimeltään Plegridy, se on pistoslääke ja pistetään ihon alle joka toinen viikko eli kerran kahdessa viikossa. Plegridyn pistämisestä aiheutui minulle kamalia sivuvaikutuksia, tuli flunssamainen olo, kuume nousi, vilunväreitä ja pahaa oloa. Silloin keksittiin sivuoireitten taltuttamiseksi särkylääke, mutta tätä samaa särkylääkettä ei voi nyt käyttää koska imetän. Joten tällä kertaa lääkkeen pistäminen on hiukan monimutkaisempaa, koska minulla on kuitenkin ykkösvastuullani vauva kestä pitää huolehtia vaikka tulisi minkälaisia sivuvaikutuksia... Neurologi kirjoitti minulle 600 Buranasta reseptin, eli nyt sitten myrkytän itseni aina buranalla kun pistän. Hmm. 

Noh kerranhan mä oon jo pistänytkin! Plegridyn pistäminen aloitetaan titraamalla, eli annoskokoa nostetaan pikkuhiljaa täyteen annoskokoon. Ensimmäinen pistoskoko oli määrältää 63mikrogrammaa, seuraava on 94mikrogrammaa ja seuraava onkin sitten täysi annoskoko 125mikrogrammaa. Ensimmäiseen pistokseen otin kolme buranaa, eikä oloni heikentynyt hirveästi. Olin ehkä hieman väsyneempi ainoastaan. Silti pelolla odotan seuraavia pistoksia... Äitiyslomalta sä et voi jäädä sairaslomalle. Eiks oo hullua?? Sillä jos äiti ei oo kykeneväinen hoitamaan omaa lastaan, niin mitäs sitten? Se on vaan voivoi? Kukaan ei kirjota mulle sairaslomaa, eikä isä voi jäädä palkallisesti hoitamaan lastaan vaikka äiti olisi sairas. Koska äiti on äitiyslomalla. Jotenkin hiukan hullunkurista? Kyllä meiltä onneksi apuvoimia löytyy jos joutuisin sänkypotilaaksi mut tää tilanne on silti vähän kakspiippunen.

Uskotte varmaan että ihan hirveästi ei olis kiinnostanut aloittaa lääkettä. Nää sivuvaikutukset on kuitenkin niin masentavia ja se epävarmuus takaraivossa kun ei ikinä tiedä minkälainen olo pistämisestä seuraa. Onneksi kuitenkin tämä tapahtuu vain kerran kahdessa viikossa, mut siinäkin on mun mielestä liikaa. :D Mieluiten olisin vaan kokonaan ilman lääkettä ja elelisin vauvakuplassani. Onneksi tämä lääke ei vaikuta millään tavalla imetykseen vaan saan imettää Plegridyä käyttäessäni! Suurinosa ms-lääkkeistä nimittäin on sellaisia mitä käyttäessä ei saa imettää. Siinä kohtaa pitäisi hiukan punnita tärkeysjärjestystä..

Miks lääke pitää ees ylipäätänsä aloittaa? Oonhan mä pärjänny ihan hyvin koko raskausajankin ilman minkäänlaista lääkitystä. Jujuhan on siinä ettei ms-lääke millään tavalla poista ms-taudin oireita, mutta lääkkeen avulla hidastetaan sairauden etenemistä. Jos olisin ilman lääkitystä, se altistaisi minut saamaan herkemmin pahenemisvaiheen. Pahenemisvaiheesta saattaisi jäädä joitakin pysyviä muutoksia kroppaani, esimerkiksi edellisestä pahenemisvaiheestani on jääneet fyysiset vaikeudet kävelyssäni. Eli vaikka aloitan nyt taas ms-lääkkeeni, ei se korjaa millään tavalla jo aiheutuneita muutoksia enkä koe minkäänlaista ihmeparantumista, lääkkeen tehtävä on ainoastaan hidastaa ms-taudin etenemistä. Lääkkeitten tehosta on hiukan kiisteltyä näyttöä hidastaako ne oikeasti sairautta vai ei, ja onko niiden tuomat sivuvaikutukset sen arvoisia, mutta nämä asiat jokainen sairastunut saa itse päättää. :) Lääkärit ovat kuitenkin sitä mieltä että lääke on hyväksi ja sairastuneen täytyy löytää itselleen sopiva ms-lääke.

Oli miten oli, näillä mennään eteenpäin! Plegridyä pistetään joka toinen viikko ja toivotaan ettei siitä synny sen isompia sivuvaikutuksia. Neurologi määräs mulle myös uudet pään magneettikuvaukset ensi helmikuulle, josta sitten taas voidaan hiukan päivitellä sairauden tilannetta. Sieltä nähdään onko uusia plakkeja aivoihin syntynyt ja verrataan edellisiä magneettikuvia nykytilanteeseen. Nyt kuitenkin toivotaan että oma olo pysyy energisenä ja jalatkin jaksais messissä joka päivä. Vaunulenkit on täytynyt unohtaa, ja kaupungilla kävelyssäkin on muistettava omat rajat ja huilaustauot. :) Pääasia kuitenkin on että Urho voi hyvin, hän on ihanin ja valloittavin pieni poika ikinä. <3 Urholle on tullut kuudessa viikossa painoa todella hyvin, viime neuvolakäynnillä lähenneltiin jo viittä kiloa! Ja tämä kaikki kehitys pelkällä äidinmaidolla. Oon erittäin ylpeä meistä molemmista! 

Mä lähetän täältä kuplasta kaikille ihania vauvantuoksuisia terveisiä ja ihanaa syksyn jatkoa ! Nautitaan kylmenevistä syysilloista, sateenropinasta, kynttilöistä ja villasukista. <3 Kääriydytään vilttiin ja nautitaan kuppi teetä lempparisarjaa katsellen! Mä rakastan syksyä, uskon et jokanen pitää jostain sen osasta edes pikkusen salaa. ;) Mä kirjottelen meiän kuulumisista taas kun kerkiän, pitäkää mulle peukut pystyssä et lääke toimis ilman sivuvaikutuksia ! Puss! -syksy Sara

ps. Ristiäiset pidetään lauantaina 29.9 ja silloin selviää mikä Urhon nimeksi tulee ! 8) <3

IMG_20180910_163817.jpgIMG_20180913_141132.jpgIMG_20180913_145519.jpgIMG_20180913_151138.jpgIMG_20180913_124612.jpgIMG_20180910_113805.jpgIMG_20180907_201123.jpgIMG_20180910_154001.jpgIMG_20180910_154005.jpgIMG_20180910_142338.jpg

Kerran käytiin vaunulenkillä, toista kertaa ei kyl enää mennä :D Hyvä ku päästii omin jaloin takas kotiin..

IMG_20180912_081736.jpgIMG_20180908_134509.jpgIMG_20180909_174030.jpgIMG_20180913_115839.jpgIMG_20180913_120241.jpgIMG_20180907_205350.jpgIMG_20180903_213021.jpgIMG_20180907_190850.jpgIMG_20180907_160607.jpgIMG_20180904_203227.jpgIMG_20180903_212955.jpgIMG_20180901_155617.jpgIMG_20180903_110032.jpgIMG_20180902_141959.jpgIMG_20180831_200416.jpg

 

sunnuntai, 12. elokuu 2018

Synnytys

TADAA, Urho on täällä! Moni on varmaan sen jo huomannutkin lukuisista some-päivityksistä, kuvia tulee joka tuutista kyllästymiseen asti! Mut hei minkäs sille voi ku toinen on vaan niin söpsö ja kuvauksellinen?! ;)

Mut hei miten kaikki meni? Miten Urho päätyi maailmaan? Jokasen synnytys on niin yksilöllinen eikä toista samanlaista olekkaan, mut haluutteko kuulla meiän tarinan? Jos ette, suosittelen lopettamaan lukemisen nyt koska aion kertoa meiän synnytystarinan  nyt! Vesienmenosta kesti 36h että Urho oli maailmassa, itse synnytys supistuksista lähtien kesti 18h 50min. Ponnistusvaihe kesti päälle tunnin, ja lopulta avustettiin imukupilla pikkunen maailmaan. Mut hei nyt mä kerron KAIKEN, koko tarinan !

Kaikki alkoi siitä kun laskettuna päivänä 29.7.2018 klo 6.44 herään sängystäni ja ajattelen nousta vessaan pissalle. Noh sängystä noustessani tunnen kun olen kauttaaltani ihan märkä SIELTÄ ja jaloistani, ihmettelen asiaa hetken että olenko unissani pissannut alleni kunnes nousen seisomaan sängyn viereen ja WHOAAAA sit alkaa lorista !! Meiän laminaattilattialle muodostui äkkiä uima-allas. Siinä sitten hiukan hämilläni ja unenpöpperössäni seison vip-uima-altaassani ja huudahdan nukkuvalle Manulle "Manu Manu Manu !!! Mult tais mennä vedet" :DDD Siitä Manulle ikimuistoinen aamuherätys, ja hän samantien passitti minut kylppäriin uimaleikeistäni koska itse en edes tajunnut sinne siirtyä. Manu sitten alkoi kuivailla lattiaa, vaihtoi lakanat ja hälytti äitinsä apuun koira- ja lapsivahdiksi. (Yläkerrassa nukkui kolme Manun vanhempaa lasta ja Nasu oli tulvasta ja aamuherätyksestä ihmeissään) 

Ihana anoppi saapui luoksemme ennätysajassa, hänkin varmasti hieman jännittyneenä ja vielä unihiekat silmissään. Mie tungin isompaa sidettä housuihini ja vuorattiin auton penkki pyyhkeillä jotta ylivuodoilta vältyttäisiin, koska lapsivedethän ei ollu kertahulauksella ulkona vaan vettä muodostui kokoajan lisää ja sitä valui ja valui kokoajan paljon !! Onneksi sairaalakassi oli valmiiksi pakattuna, joten ei muuta kun soittoa Kotkaan synnärille että tulossa ollaan ja eikun auton kyytiin ja menoks! Sinänsä meillä ei mitään kiirettä Kotkaan ollut, koska minua ei supistellut yhtään (vielä), ainoastaan jomotti hiukan alamahasta. Kuitenkin käynti synnärillä aamusta oli välttämätön, koska streptokokki-virus testi piti ottaa sekä samalla oliko lapsivesi oikeasti lapsivettä.

Matka Kotkaan sujui hiukan uneliaissa ja jännittyneissä tunnelmissa, koska ei ollut mitään tietoa jäätäisiinkö sinne samantien synnyttämään, oliko synnytys käynnistymässä tai jopa jo käynnissä. Ajatukset pyöri vaan vauvan ympärillä, olisiko hän kohta sylissämme? Tässä kohtaan ei tullut edes mieleenkään että siihen oli vielä mahdottoman pitkä matka ja rankka tie, mutta ehkä parempi ettei tästä seikasta ollut vielä tietoa. :D

Kotkassa käppäilimme iloisesti synnärille jossa meidät otettiin mukavasti vastaan. Linnottauduimme pieneen huoneeseen missä pötköttelin pöydällä selälläni, ja vatsalleni laitettiin käyrät jolla mitattiin vauvan liikkeitä ja sydänääniä, sekä tuliko supistuksia. Minusta otettiin myös streptokokki-näyte sekä tehtiin alateitse tutkimus oliko mitään synnytykseen enteilevää tapahtunut. Olin auennut muutaman sentin, vauvalla oli käyrillä kaikki hyvin, supistuksia ei piirtynyt (eikä tuntunut) ja streptokokki-näyte oli negatiivinen mikä tarkoitti että hyvillä mielillä saimme luvan lähteä kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä eli supistusten alkamista. Mieli oli vähän hämmentynyt tässä vaiheessa kun meidät lähetettiin kotiin, mutta mitä me sairaalallakaan oltaisiin tehty kun mitään merkkejä etenemisestä ei ollut. Jos streptokokki-näyte olisi ollut positiivinen, olisimme joutuneet jäämään antibiootti-tiputukseen sairaalalle, mutta onneksi näin ei ollut. Eli eikun Bemarin nokka takas Kouvolaa päin, ja ohjeistukseksi saatiin että jos supistukset eivät ala itekseen, olisi meidän palattava synnytysosastolle seuraavaksi aamuksi klo 09.00. Silloin varmaankin synnytystä oltaisiin vähän avitettu käynnistyväksi, mutta tätähän meidän Urho ei jaksanut odotella.....

Noh meiän miniperhe palasi siis Kouvolaan ! Oli aika kuumottavat tunnelmat odotella että koskas alkaisi jotain tuntemuksia heräämään. Pieniä supistuksia tuli pitkin päivää, mutta todella harvakseltaan, ehkä kerran tunnissa. Kotona yritimme avittaa supistuksia alkamaan kaikenmaailman kotikonsteilla; meikä siivos hullunaan, kävelin pihatiemme mäkeä ylös-alas, join vadelmateetä, huhkin pihalla kuin saunassa, pompin jumppapallon päällä, kävelin edestakaisin, lepäsin, rentouduin, Manu hieroi alaselkääni..... Kaikenlaista yritettiin päivän ja illan mittaan, mutta lopulta alkoi mennä hermot ja fiilikset vaihtuivat odottavaksi aamua kohtaan! Säädettiin herätyskellomme herättämään seitsemältä aamulla, jotta kerkeisimme ysiksi aamuksi Kotkaan. Illalla noin klo 23 kävimme sänkyyn nukkumaan, mielessä ainoastaan tulevan aamun herätys ja mietteet yöstä ettei varmaan saa nukutuksi jännityksestä... Painoin silmäni kiinni ja tarrauduin Manun kainaloon, KUNNES.................

Hmm kello oli varmaan 23.05 kun sanoin ekan kerran AAAAAARGH. Siitä se sitten lähti, sinä yönä ei paljon nukuttu. Supistukset alkoivat muutaman minuutin jälkeen siitä kun kävin sängylle pitkäkseni, ja ne alkoivat aika ryminällä. Ei tarvinnu miettiä että "onks nää niitä supistuksia?" vaan kipu kyllä kertoi totuuden. Kellottelin alkuun supistusten väliä, joka oli ensiksi 5-6min mutta aika nopeasti muuttui 4min. Siinä kohtaan soitin synnärille, ja he sanoivat että tännepäin voi lähtä ajelemaan, jokatapauksessa tuut tänne jäämään ja synnyttämään. Lähdettiin takas kohti Kotkaan joskus yhden jälkeen yöllä, edelleen rankkojen supistusten kanssa mitkä toistuivat noin neljän minuutin välein. Kotkassa oltiin kahden aikaan yöllä, jolloin tehtiin taas samat tutkimukset kuin aikasemmin, poikkeuksena streptokokki-näyte mitä ei tietenkään uudelleen tarvinnut enää ottaa. Käyrä mittasi supistuksia tulevaksi säännöllisesti ja kohtuu usein, vauvalla kaikki hyvin, olin avautunut tässä vaiheessa noin 4cm. Kotkaan jäätiin tälläkertaa, ja meidät ohjattiin omaan synnytyshuoneeseemme missä oli Manullekkin sairaalasänky jotta keskellä yötä saimme nukutuksi edes hetken. Minä sain supistuksien kipuihin Oxynorm-lääkettä, ne veivät kivut pois muutamaksi tunniksi ja sainkin nukutuksi sinä yönä sen 2h. 

Parin tunnin yöunien jälkeen heräsin kipuihin, ja soitin hoitajan paikalle. Kysyin olisiko saatavilla jotain muuta lääkettä että saisin edes hetken nukutuksi. Siinä vaiheessa tuotiin ilokaasu saliimme, mitä hengittelin aina supistusten tuntuessa. Pärjäsin tällä reseptillä aamuun asti, tosin nukkumisesta ei kyllä tullut mitään. Aamunkoitteessa herätin Manun, ja saimme hiukan aamiaista huoneeseemme. Aamiaisen jälkeen juttelin kätilömme kanssa pitäisikö ilokaasusta siirtyä johonkin muuhun vaihtoehtoon, ja tutkittuaan minut hän oli sitä mieltä ettei synnytys ollut vielä ihan lähellä ja päivästä oli tulossa suht pitkä, joten hän suositteli Epiduraali-puudutusta jotta saisin hetken levättyä ennen todellista koitosta. Kaikenlisäksi mulle oli noussut "työkuume", melkein  39astetta mihi sitten sain antibioottia ja särkylääkettä! Olo oli kyllä todella sekava kun kärsin univajeesta, ilokaasun pöllyistä ja kuume teki tepposiaan. Pian kuitenkin anestesia-lääkäri tuli luoksemme ja pisti puudutteen alaselkääni, puudute laitettiin katetrilla jotta puudutetta pystyttäisiin lisätä lisää tarpeentullen jatkossakin. Puudute veikin ihanasti kivut ja pystyin torkahtamaan hetkeksi !

Torkkujeni jälkeen heräilin ja huomasin hieman inhottavan sivuseikan puudutteesta: En tuntenut jalkojani ! Olin puoliksi halvaantunut, en pystynyt ollenkaan liikuttamaan jalkojani. Tunne oli todella inhottava, minua piti käännellä sängyssä Manun ja kätilön avulla. Joskus tuntui että valahdin sängyllä tarpeettoman alas, iski hirveä paniikki kun en saannut itse nostettua itseäni pystympään asentoon! Onneksi Manu oli paikalla ja nosti minut aina parempaan asentoon sängylläni. Liikkuvasta synnytyksestä ei siis tarvinnut edes haaveilla, ei tarvinnut miettiä kävelyitä sairaalan käytävillä tai suihkussa käyntiä tai jumppapallolla pomppimista. Siinähän makasin kuin ryhävalas rantahiekkaan jumittuneena. 

Vihdoin tuntien päästä kun puudutteen vaikutus alkoi lakata, tää ryhävalas alkoi tuntea jalkojaan. Niitä pisteli kovin, mutta pystyin sentään heiluttelemaan varpaitani ja hiukan liikuttamaan jalkojani! Se tuntui erittäin hyvältä, mutta samalla myös kivuliaat supistukset palasivat. Kysyin kätilöltä että mitäs nyt tehdään kun kivut tuntuvat palaavan, hän oli sitä mieltä että minun voimia säästelläkseen hän lisäisi lisää epiduraali-puudutetta mutta pienemmän annoksen tälläkertaa. Niinhän me sitten tehtiin ja mielessä pyöri toive siitä ettei jalat lähtisi alta tällläkertaa kun oli pienempi annoskoko kyseessä! Noh vitut.... :D

Takaisin halvaantuneeksi ryhävalaaksi. Eikai siinä muutakaan voinnut tehdä, piti luottaa ammattilaisiin ja siihen että kyl me Urho maailmaan saadaan vaikka äiti leikkii valasta puolet synnytyspäivästä. Sairaalasängystä ei poistuttu siis mihinkään, minut katetroitiin siinä ja Manu kanto mulle mehua ja korjaili asentoani aina välillä. Ennen kello 16 minuun lisättiin vielä yksi annos epiduraalia, jonka jälkeen hetkenpäästä lääkäri tuli ottamaan vauvasta laktaasi-arvot ja tutki samalla minut. Hups yllätys olikin suuri kun lääkäri ilmoitti hiusten jo näkyvän :DDDDD ja että otetaas nyt sitten nää arvot varmuudenvuoksi, mutta tilanne oli se että olin täysin auki ja vauva oli laskeutunut lähtökuoppiin. Tämä yllätys olikin oikein mieluisa, koska aiemmin oli sanottu että jos vauvan laktaasi-arvot olisivat huonot saattaisi synnytystapani olla sektio. Se toi pari kyyneltä silmään koska minä halusin ponnistaa poikani maailmaan alakautta ! Mutta tämän kehittyneen tilanteen johdosta sektio hylättiin samantien ja alatiesynnytys oli lähempänä totuutta. :)

Vaikka tilanne oli todella valmis vauvan osalta, minä olin ryhävalas edelleen !! En siis tuntenut jalkojani, koska sitä hemmetin epiduraalia oli tungettu minuun varmaan koko sairaalan lääkevaraston verran. Synnytyksessä tarvitaan kuitenkin jalkojakin, sekä supistusten tunteminen on jokseenkin tärkeää ponnistamisen ajoittamisessa. En siis tuntenut vielä supistuksiakaan, joten silläkertaa jäimme vain odottelemaan puudutteen vaikutuksen loppumista. Silloin oli hyvä hetki hengähtää, kerätä hieman voimia ja passittaa Manu hakemaan kallista mehujäätä sairaalan kahviosta. Jännittyneenä odottelin varpaideni heräävän henkiin, supistusten kivun tuntemista sekä ponnistamistarvetta. Mehujäät kerkesivät tulemaan ylös odotellessani, kroppa varmasti hiukka stressileveleillä ja kovilla kaikesta päivän kokemasta sekä unettomuudesta ja kuumeesta.

Noin kello 18.00 aikaan alkoi sitten varpaat väpättää, sain jalat itekseni koukkuun ja ponnistamisen tarve ilmeni! Ekaksi supistusten saapuessa ponnistin kyljelläni, toista jalkaa pitäen koukussa sylini päällä. Sain voimaa kiskoessani jalkaa itseäni päin ja paineen tunne alapäässä oli kyllä mahoton! Manu ja kätilö tsemppas ihanasti kokoajan minua, ja sainkin vauvaa pusattua kohti maailmaa aika hyvällä menestyksellä. Manu pyyhki märällä rätillä hikeä naamaltani ja ilokaasun voimin jaksoi kokoajan heitellä voimaannuttavia kommentteja edistyksestä. Kuitenkin melkein tunnin ponnistamisen jälkeen alkoivat voimat hiukan loppua, ja kätilön termein vauva ei edennyt "kynnyksen" yli vaan pakitti hieman takaisin aina sinne päästyään. Silloin supistuksieni tehoa avitettiin oksitosiini-tipalla ja lääkäri tuli hätiin imukupin kanssa sekä leikkaussaksien. Siitä ei mennyt enää kuin hetki, kun lääkäri sai imukupin avulla pidettyä vauvan siinä mihin asti sain hänet ponnistettua, eikä hän enää pakittanut takaisinpäin. "Kynnyskin" tuli ylitettyä helposti imukupin avulla, ja enää muutama vahva ponnistus niin Urho syntyi maailmaamme rääkäsyiden kera. :)

Vauvalla oli kaikki erinomaisesti, hän sai apgar-syntymäpisteitä 9/9. Hänellä oli mielettömän tumma tukka syntyessään, tuima tuijotus ja mahtava ääni. <3 Painoa 3286g ja pituutta 51cm. Syntymän kellonaika 19.06 30.7.2018 (40+1). Fiilis oli mitä mahtavin kun sai ponnistettua oman pojan maailmaan sisulla ja pienin apuvoimin, vaikeuksista huolimatta ! Tuntui aivan voittajalta että tällänen vammanen + parantumattomasti sairas + ryhävalas sai kroppansa toimimaan ja suoriutumaan pitkästä koitoksesta ilman huutoa tai ärräpäitä. Ei voitais olla pienestä Urhostamme enemmän ylpeitä tai onnellisia, hän on niiiin täydellinen. Ihan niinkuin kaikki vastasyntyneet. :) <3

Oli tarkoitus kirjotella myös miten meiän vauvakuplassa on tämän muutaman viikon aikana mennyt, mutta taidan jättää sen seuraavaan tekstiin koska pienimies on juuri heräämässä päiväuniltaan! Mutta tiivistettynä voisi nopeasti kirjoittaa: mennyt ihan mielettömän hyvin, eritoten oon ylpeä meidän imetystaipaleesta. <3 Boitsu nukkuu hyvin, syö hyvin, kakkaa hyvin ja äitikin on toipunut erinomaisesti ! Mutta siitä enemmän vaikka seuraavalla kerralla. 8) Meiän elämää voi seurailla instagramista päivittäin lisää @justmesara !

Mä toivotan kaikille ihanaa alkusyksyn jatkoa, nauttikaa hiukan viileemmistä ilmoista ja arkeen palaamisesta kesän sekoilujen jälkeen ! Toivotan kaikille odottaville äiteille tsemppiä ja kärsivällisyyttä odotukseen, kohta se teiänki oma pikkunen on jo sylissä tuoksuteltavana ja hellittävänä. <3 Toivotan kaikille äidiksi tulleille onnea pikkusesta ja ihanaa vauvakupla-aikaa kaikille sekä tsemppiä arjen pyöritykseen! Täst ei tuu helppo matka, mutta me naiset ollaan kovia ja varmasti handlataan arjen kiemurat ja väsymykset! Muistakaa pyytää apua ja etenkin OTTAA vastaan sitä apua!! :) Ei sitä huvikseen tarjota, apujoukot ovat varmasti aina valmiina auttamaan jos äiti haluaa hetken itselleen tai tarvii hetken kerätäkseen voimavaroja jatkoon. Lähetän vauvantuoksuisia haleja ja pusuja sinne ruudun toiselle puolelle, kuulutaan taas ! -Sara ja Urho <3 (kuvapläjäys lopussa meiän ihanasta tuhisijasta..<3)

IMG-20180811-WA0021.jpg

Näistä tunnelmista lähtiin, kuva otettu aamulla kun ekaa kertaa käytiin Kotkassa kääntymässä... :)

IMG-20180811-WA0023.jpg

Yöllä sitten piirtykin jo hyvin supistuksia, mutta penkissä jaksoi silti vielä hymyillä ! :D

IMG-20180811-WA0022.jpgIMG-20180730-WA0013.jpg

Hän on täällä.... <3

IMG-20180731-WA0075.jpg

Ensimmäiset kuvat synnytyssalista. <3

IMG-20180731-WA0076.jpgIMG_20180802_080421.jpgIMG_20180802_155538.jpg

3päivän sairaalassaolon jälkeen me päästiin kotiin ! <3

IMG-20180802-WA0050.jpgIMG-20180802-WA0046.jpgIMG_20180804_125500.jpgIMG_20180804_111613.jpgIMG_20180805_132434.jpgIMG_20180804_035906.jpgIMG_20180804_035908.jpgIMG_20180806_144101.jpgIMG_20180803_174541.jpgIMG_20180803_115557.jpgIMG_20180806_222652_BURST001_COVER.jpgIMG_20180806_183111.jpgIMG_20180806_183107.jpgIMG_20180807_170931.jpgIMG_20180808_134100.jpgIMG_20180807_173500.jpgIMG_20180807_171434.jpgIMG_20180808_134008.jpgIMG_20180808_203917.jpgIMG_20180808_210055.jpgIMG_20180809_180020.jpgIMG_20180809_195518.jpgIMG_20180809_203730.jpgIMG_20180810_120911.jpgIMG_20180810_132154.jpgIMG_20180810_132210.jpgIMG_20180810_132407.jpgIMG_20180810_132334.jpgIMG_20180810_165050.jpgIMG_20180810_173416.jpgIMG-20180807-WA0060.jpgIMG-20180806-WA0059.jpgIMG-20180806-WA0060.jpgIMG-20180804-WA0021.jpgIMG-20180806-WA0057.jpgIMG-20180806-WA0055.jpgIMG-20180806-WA0058.jpgIMG-20180803-WA0056.jpgIMG_20180810_173454.jpgIMG_20180810_180001.jpgIMG_20180810_183047.jpgIMG_20180810_195848.jpg

 

torstai, 5. heinäkuu 2018

Masukuvia (+ kuoleva laama)

Ihanaa sateista torstaita sinne kaikille! :) Täällä onkii alkanu jo raskausviikko 37 ja sen kyllä huomaa! Olo on edelleen pirteä ja energinen, mutta kyllä masun tuoma paino alkaa hiukan myös rajoittaa tekemisiä. Huomaa selvästi väsyvän paljon nopeammin sekä jalat myös rasittuvat helpommin. Mut ei se mitään, näil mennään eteenpäin! Välil vierien, välil kierien, välil kävellen. :D

On tää raskaus kyl ollu niin ikimuistoista aikaa kaikesta huolimatta. Siis tottakai tähänkin taipaleeseen on sisältynyt paljon pelkoa, huolta ja epävarmuutta. Olo on ollu välillä todella tukala esimerkiksi siloin kun kärsin pahoista iskias-kivuista. Alkuraskaus meni niin huolesta sekaisin kun ei ollut varmuutta masuasukin voinnista tai tilasta, mutta pikkuhiljaa kaiken varmistuessa onkin pystynyt täysin luottamaan ja nauttimaan raskauden kulusta ! Alkuraskautta varjosti pahoinvointi ja huono-olo, keskiraskaus meni epävarmuuden vallitessa mutta tää loppuraskaus on kyllä ollut kaikenkaikkiaan ihanaa aikaa ! Tunnen itseni elinvoimaiseksi, tunnen itseni hyvännäköiseksi ja itsevarmaksi masuni kanssa, eikä pienet vastoinkäymiset järkytä varmuuttani millään tavalla. :) Vaikka kauppareissut menisikin nojatessa kävelykeppiin tai vaipat jalassa, mä silti hehkun onnea. <3

Ok vaikka mä saatan välillä hehkua onnea, mä kyllä välillä kuulostan myös kuolevalta laamalta. :D Etenkin kotona ollessani ja yrittäessäni epätoivoisesti nousta sohvalta, on ääntelyt välillä hiukan epäilyttäviä. On työn ja tuskan takana nousta vaakatasosta ylös tän mahan kanssa! Myös jatkuva vessassa ravaaminen käy välillä hermoon, mutta toisaalta olen jo asiaan hyvinkin tottunut ms-taudin kanssa. Loppuraskaudesta olen myös kasvattanut ruokahaluani aikamoiseksi, tai siis vauva on.... Urho tykkää etenkin herkuista todella paljon, jäätelöä ja suklaata kuluu erittäin paljon sekä kahviloitten herkulliset leivokset ovat tulleet tutuksi ! Myös Manu on saannut tuta Urhon himot, koska baby on syönnyt Manun karkit ja juonnut limsat... Eihän sille voi minkään jos  vauva haluaa?? (Vauva haluaisi myös uuden auton, katsotaan miten voimme tätä hänen toivettaan kunnioittaa :D)

Tänään on jäljellä 25 päivää laskettuun aikaan, joten vähiin käy ennenkuin loppuu! Sairaalakassi odottaa jo eteisessä valmiiksi pakattuna, vauvan kotiutumisvaatteet on jo valkattu sekä turvakaukalo odottaa valmiudessa uutta tulokasta. Pinnasänky on jo ollut paikoillaan ja kasattuna muutaman viikon, vauvanvaatteet on pesty, vaipat aseteltu paikoilleen, lelut oottavat leikittäjäänsä ja Nasu ehkä ymmärtää (tai sitten ei) että pikkuveli on matkalla maailmaan. Tissit tuntuu räjähtävän maidosta hetkellä millä hyvänsä eikä oikein enää mihkään vaatteisiin mahduta. Tämänhetkinen painoarvio sairaalassa pikkuiselle oli 2400g ja lupa normaalille alatiesynnytykselle tuli sairaalan lääkäriltä. Ms-tauti ei siis aiheuta erikoistoimenpiteitä tämän asian suhteen! :)

Odotusaikaan on siis mahtunut kaikenlaista ja h-hetki alkaa olemaan lähellä! Halusin odotusajasta ihania muistoja, joten olen saannut kaksi ihanaa ystävääni ikuistamaan pyöristyvän mahani ihaniin raskausajan kuviin, sekä hyödynsimme myös Kouvolalaisen valokuvaajan Teija K:n ammattitaitoa studiokuvissa. Haluaisinkin nyt jakaa kuvat myös teille, joten alla kuvapläjäys näistä ihanista otoksista ! =) En tiedä tavoittaako kuvien tunnelmista raskauden hehkun vaiko kuoleman laaman ähinän, ei sen niin väliä ! :D Mallina on ollut superihanaa olla, etenkin kun on ollut niin taitavia ja ihania kuvaajia. <3 -Sara


IMG_4648.jpgIMG_4718.jpgIMG_4804.jpgIMG_4809.jpgIMG_4853.jpgIMG_4934.jpgIMG_4842.jpgIMG_4711.jpgIMG_4682.jpgIMG_4695.jpgIMG_4783.jpgIMG_4705.jpgIMG_4819.jpgIMG_4824.jpgIMG_4941.jpgIMG_4953.jpgIMG_4936.jpgIMG_4990.jpgIMG_5000.jpgIMG_5058.jpgIMG_5099.jpgIMG_5077.jpgIMG_5089.jpg

Yllä ihanan Veera Nikulan ikuistamia kuvia. <3 Verssu on kyllä mielettömän taidokas kuvaaja. 8)


__________________________________________________________________________



IMG_6471-2.jpgIMG_6616-2.jpgIMG_6507.jpgIMG_6554.jpgIMG_6446.jpgIMG_6361-2.jpgIMG_6439-2.jpg

Yllä valokuvaaja Teija K:n ottamia kuvia studiollaan. <3 Kuvien ison koon takia en valitettavasti saannut kaikkia ladattua blogiin, ja muutama piti lisätä mustavalkoisena koska oli kuvakooltaan pienempi. Jokatapauksessa yllä muutama kaunis otos Teijalta, kiitos ! <3



__________________________________________________________________________



Koivu6.jpgKoivu4.jpgKivi1.jpgKoivu1.jpgVesi10.jpgVesi3.jpg

Ihana ystäväni Jonna Korhola ikuisti vielä nämä yllä olevat kauniit kuvat. <3 On kyllä ihanaa kun ystävissä on osaavia kuvaajia jotka haluavat kuvata minua ja Urhoa ! <3 Olen heille ikuisesti kiitollinen näistä kuvista. :')