Mä pistin sut päivällä. Illan edellä, niinkuin Manu sanoisi. Pistäminen on helppoa, ei kestä kuin hetken eikä oikeastaan tunnukkaan miltään. Hassua miten niin pienellä mutta välttämättömällä toimenpiteellä pystyy luomaan itselleen väliaikaisen helvetin.

Me maataan sängyssä vierekkäin, Manu kirjaa sanoja ylös. Täytellään ristikoita ja yritetään kuumeisesti miettiä synonyymeja sanoille. Miten kukaan voi tietää että "isä" on "taatto" tai että "Atna" virtaa Norjassa. Me saadaan ristikko jos toinenkin täyteltyä, kun mun on pakko kääntää kylkeä ja sanoa "mul on vähän paha olo, hyvää yötä". Painan silmät kiinni tyytyväisenä iltaiseen ristikkosuoritukseeni, tiesinhän kuitenkin Hyypiän etunimen.

Herään kahden aikaan yöllä. Käännän hiukan päätäni, ai saatana. Päätä vihlaisee. Tunnen kroppani olevan jonkunverran lämpöisempi kuin aikasemmin, sekä kädet ovat aivan tunnottomat. Sormia pistelee. Nousen hitaasti sängynlaidalle istumaan, yrittäen liikkua mahdollisimman vähän sekä hitaasti. Päätä jomottaa. Mittaan kuumeen, se näyttää vain 37,3. Nousen seisomaan sängyn viereen, horjahdan hiukan ja otan nopeasti tukea viereisestä kaapistosta. Koira herää ja ihmettelee mun sekoilua. Käsken sen takaisin nukkumaan. Otan pari askelta kohti makuuhuoneemme ovea, ja havaitsen jalkani olevan kuin puupökkelöt. Pääsen vaivoin ovelle, avaan sen ja rojahdan keittiön tuolille istumaan hetkeksi. "Vittu mitä paskaa" ajattelen, ja jatkan hidasta kävelyäni kohti vessaa, seinästä tukea ottaen. Vaapun takaisin sänkyyn samaa reittiä, painan pääni tyynyyn ja yritän nukahtaa. Tuntuu että paitani olisi aivan märkä, ja tuskanhiki valtaa kroppani. Lopulta nukahdan ajatellen että huomenna on jo parempi olo.

Herään neljän aikaan yöllä. Päätäni särkee heti kun avaan silmäni, ja suuni huutaa kuivuuttaan. Käännän kylkeni kohti yöpöytäämme ja totean lihaksieni kramppaavan. Vilunväreitä. Hallitsemattomia kramppeja. Kurotan ottamaan yöpöytämme laatikosta kuumemittarin, ja laitan sen vaivoin kainalooni. Hetken päästä erilainen piipitys herättää minut horroksestani, tiedän jo siinä vaiheessa että lämpöä on riittämiin. Napsautan yövalon päälle, se häikäisee inhottavasti silmiini ja vilkaisen mittarin näyttöä. Se näyttää yli 38. Kurkkuani kuivaa. Yöpaita on litimärkä. Mietin hetken pitäisikö herättää Manu vierestäni, mutta annan hänen nukkua. Löytäähän hän mun ruumiin aamullakin, ainakin on silloin virkeä kun on saannut nukkua. En herätä häntä turhaan, vaikka mieleni huutaa että tästä ei selvitä. Hallitsemattomia kramppeja. Kuuma. Tuskanhiki. Nousen varovasti seisomaan ja otan pari jäykkää sekä haparoivaa askelta kohti keittiötä. Pääsen jääkaapille, otan sieltä Pepsiä ja kastan sillä kurkkuni. Suuta kuivaa edelleen. Päätä jomottaa. Otan kaksi kovempaa särkylääkettä, toivon niiden auttavan pian. Köpöttelen takaisin makuuhuoneeseen, hivuttaudun peiton alle ketään herättämättä. Villasukat jaloissani tuntuvat polttavan kuumalta, mutten jaksa tehdä asialle mitään. Paita on edelleen läpimärkä. Vaivun koomaan ja mietin että huomenna on oltava parempi olo.

-Sara (vielä hengissä)