Kuntoutus - rankkaa mutta antoisaa (?) - INVAPAIKALLA

Moikka kaikille! :) Mulla on alkanut virallisesti talviloma ja oonki kerenny nauttia siitä kera ystävien ja rakkaitten. Sen ihmeempiä suunnitelmia lomalle ei ookkaan, muuta kun että keretään Manun kanssa viettää yhteistä aikaa ja meiän ekstempore reissuja. Meiät tuntien meiän reissut ei oo mitään sen ihmeempiä, mutta silti meiät voi löytää mistä päin Suomea tahansa ! Koskaan ei tiiä mihin me eksytään tai mitä keksitään. :D

Viime viikon torstaina me lähdettiin Imatran kylpylään kuntoutusjaksolle mikä kesti torstaista sunnuntaihin. Niinkuin aiemmin kerroinkin kuntoutus oli tarkoitettu alle 35vuotiaille pareille joista toinen sairastaa ms-tautia tai muuta harvinaista sairautta. Meistä molemmat lähti kuntoutukseen todella avoimin mielin - otetaan se vastaan mitä sillä on annettavaa ! Päällimmäisinä toiveina oli ehdottomasti saada vertaistukea ja tavata muita samassa tilanteessa olevia pareja. :) Ja se tavoite onnistuikin täydellisesti!

Ryhmässämme oli meidät mukaanlukien viisi pariskuntaa eripuolelta Suomea. Meitä kaikkia yhdisti se että toinen pariskunnan jäsenistä oli parantumattomasti sairas. Kaikkien elämäntilanteet olivat tietysti hiukan vaihtelevia, parisuhteet olivat erilaisessa tilanteessa; jotkut olivat seurustelleet kauemmin, kenties jo naimisissa ja saanneet lapsia, jotkut olivat vasta tavanneet hiljattain. Paljon vaikuttaa myös sairastuneen diagnoosin ajankohta, ollaanko oltu jo suhteessa kauankin kun sairaus on todettu vaiko onko sairaus siivittänyt toisen elämää jo kauan ennen kumppanin tapaamista. Kaikki tämä vaikuttaa parisuhteen laatuun ja siihen miten asioita käsitellään. Tietysti myös sairauden tuomat oireet, pahenemisvaiheet, ongelmatilanteet, henkiset mietteet ja epävarmuudet vaikuttavat kovasti suhteeseen. Kestääkö toinen kaiken sen? Kestetäänkö kaikki sairauden tuomat vastoinkäymiset yhdessä? Halutaanko olla yhdessä kaikesta huolimatta? - Näitä kysymyksiä me pyöriteltiin ryhmässä sekä kahdestaan erilaisten aiheiden ympärillä.

Osa tehtävistä oli haastavia ja sai miettimään omia arvoja ja kokemuksia. Mietimme yhdessä Manun kanssa parisuhdettamme että miten olemme tässä pisteessä ja minne olemme menossa. Konkretisoimme suhteemme tähänastiset hyvät ja huonot hetket paperille, ja saimme aikaiseksi aikamoisen aikajanan. :D Hassua miten sitä vasta tehtävää miettiessään tajuaa mitä kaikkea ollaan yhdessä käyty läpi - ja silti ollaan onnellisesti nyt tässä. Arvostaa paljon enemmän sitä kaikkea missä ollaan nyt kun muistaa jo yhdessä kuljetun matkan. <3

Mietimme myös paljon tulevaisuuden toiveita ja haaveita, mitä kaikkea ne sisältää meidän osalta. Mitkä on niitä mun omia unelmia, mistä taas Manu unelmoi ja mitkä on meiän parisuhteen yhteisiä haaveita. Mietittiin tavoitteita ja asioita missä voidaan pertara, mietittiin myös asioita mitkä on parisuhteemme hankalia osioita mitä ei vaan voi ikinä parantaa tai muokata - ne täytyy vaan hyväksyä. Kirjoitimme myös ylös muutaman konkreettisen asian mitä tullaan työstämään vielä kotona ja mihin haluamme muutosta.

Suoranaisesti kaikki asiat eivät johdu sairaudesta tai sen oireista. Sairaus ei liity kaikkeen parisuhteessa. Mutta se on suuri seikka mitä ei voi sivuuttaa! Se on läsnä ihan joka päivä arjessamme, niin niissä pienissä asioissa kuin isoissa. Se täytyy muistaa, huomioida, ennakoida eikä silti kaikkeen sen tuomiin koukeroihin pysty varautumaan. Sen tuoma epävarmuus on haastavaa. Etenkin minulle, mä oon oikeest ollu aika paskana sen takia. Kurssilla puhuimme mm epävarmuudesta ja henkisistä haasteista, miten sairaus on muunmuassa vaikuttanut naiseuteen. Omasta puolestani voin sanoa että on vaikuttanut ihan vitusti ! Niin pääkoppaan kuin kroppaan. Korkkarit on heitetty veke jo kauan aikaa sitten, mutta se on oikeastaan vain pieni seikka. Tietysti se vaikuttaa yleisfiilikseen ja siihen omaan naiseuden tuntemukseen, mä tykkäsin ennen pukeutua korkeisiin korkoihin ja juhla-asussa ne on melkein must. Mut kaiken tän kokonaisuuden keskellä se on vain pieni seikka ettei korkokengät korista enää jalkojani, mutta naiset varmasti ymmärtää senkin pienen seikan merkityksen. Lisäksi mun vessasäntäilyt ja märät housut ei todellakaan nosta omaa varmuuttani yhtään. Se jos joutuu miettimään vaippojen tarpeellisuutta, luo ehkä jonkunlaista naiseuden menetystä omassa mielessä. Sekään ei tunnu järin seksikkäältä jos sitä käpöttelee horjuen tai jokasesta vieressä olevassa seinästä kiinnipitäen eteenpäin. On täs naiseus aika koetuksella kyllä! Mut anyway kuset housus tai ei, tiiän et Manu rakastaa mua jokatapauksesa.

Meiän kuntoutus oli siis todella antoisa! Saatiin todella hyviä ja kattavia keskusteluja aikaseksi ryhmän kesken sekä me kahdestaan. Ollaan kuitenkin molemmat samalla linjalla siinä että yhdessä ollaan, tuli mitä tahansa eteen. Me yhdessä kestetään kaikki. Tää sairaus ei todellakaan oo parisuhteelle mikään helppo - päinvastoin. Kaikki sen tuomat arvaamattomat oireet vaikuttaa ja vaikeuttaa meiän arkea. Se vaikeuttaa myös kaikkea muutakin kuin vain arkea, esimerkiksi lomamatkat ei ole niin itsestäänselvyyksiä tai edes päivittäiset kauppareissut. Yhdessä kuitenkin totesimme suhteemme voimavaraksi räävittömän huumorin, ilman sitä ei vaan jaksais. Kaikelle pystytään nauramaan ja heittämään läppää. Se meidät onkin monesta pelastanut - elämää tai tätä sairautta ei pidä ottaa liian vakavasti.

Jos sulle tulee ikinä mahis hakea minkäänlaiselle kuntoutukselle minkä tahansa asian tiimoilta - suosittelen sitä vahvasti! :) Tämä Avokuntoutus Aksonin ja Neuroliiton järjestämä kuntoutus oli aivan mahtava kokemus ja aiotaan jatkossakin varmasti hakea vastaavanlaisille uudestaan. Pieni irtiotto arjesta mutta samalla myös pieni muistutus niistä sairauden faktoista ja kipeistä aiheista mitä se tuo mukanaan! Vertaistukea parhaimmillaan hienossa porukassa, kiitos. <3 - väsynyt mutta iloinen Sara