Se ois sit vuosittaiset kontrollikäynnit suoritettu työterveydessä! Sairauteni takia mun työkuntoo seuraillaan ja käyn siitä juttelemassa joka vuos oman työterveyshoitajan ja -lääkärin kanssa. Se on tosi hyvä juttu ja oon kyl ollu niiiiin tyytyväinen Mehiläisen toimintaan! Joka vuos käydää läpi et onko työnkuvassa tapahtunut jotain muutoksi, miten jaksan ja pärjään töissä ja vähä kysellää et miten menee. Oon joka kerta saannu puhua mua askarruttavist asioist ja jostain epäkohdista, jos oon kokenu töissä jotain hankaluuksia. Vielä ei muutoksia oo tarvinnu tehdä työnkuvaani, työaikoihin tai työoloihin.. Jossain vaiheessa voi hyvinkin tulla kyseeseen lyhyemmät työpäivät tai lyhennetty työviikko, osa-aikanen eläke, sairaseläke, kuntoutus ja mitä kaikkii näit vaihtoehtoi nykyää onkaan!  Toivotaan että näihin järjestelyihin menee kuitenkin vielä aikaa, ja pystyn jatkamaan työntekoa normaalisti vielä pitkään.. :)

Henkinen puoli on täs sairaudes aika koetuksella. Vaikkei fyysisiä oireita tai pahenemisia olisikaan, jokanen päivä on henkisesti kuormittava. Epävarmuus on arjessa kokoajan läsnä, eikä fyysiset oireetkaan auta parantamaan fiilistä.. Henkiseen hyvinvointiin kiinnitetään todella vähän huomiota ainakin ms-taudin suhteen! Jos sä joudut kelaa joka aamu että kantaako sun jalat tänään, jos sä joudut miettimään että pystytkö ajamaan autoa, pystytkö avaamaan itse maitopurkin tai pysyykö kynä kädessäsi tai että jaksatko varmasti fatiikin saatteleman työpäivän = hemmetin rankkaa pääkopalle!!

Joten minähän avasin sitten suuni. Olin hoitajan vastaanotolla ja minulta kysyttiin miten menee. Kerroin, avauduin.. Koska elämässäni on muutakin kuin sairauteni (yllättävää), kuuluu siihen myös ihan normaaleja murheita. Välillä vituttaa, ihmissuhteet ärsyttää, ei tiedä mitä haluaa elämältä, töissä ei suju, autosta puhkes rengas, kahvit läikky suosikkimekolle, koira puri kengät hajalle tai vaan huono hiuspäivä! Tiiättehän te, näit ihan normi möksmöks juttuja joitten takia ihmiset ärsyyntyy ja pahoittaa mielensä. Mut sitku miettii tän kaiken päälle et sulla on parantumaton sairaus, voi joskus henkinen pahaolo olla itselle liian haastavaa.

Joten minä sain ajan psykologille. Aluks ajatus oli pelottava, oonko mä niin hullu? Mut vähä aikaa mietittyäni ajatus tuntemattomalle ja puolueettomalle ihmiselle elämästäni kertominen, ei kuulostanutkaan yhtään hullummalta! Kävin maanantaina siellä, ja voin sanoa et oli kyl mahtavaa. Puhuin sairaudestani, ihmissuhteista, elämän pienistä ja isoista kolhuista. Sain uusia näkökulmia, mietteitäni kyseenalaisettiin, sekä sain kotiin vietäväksi kasan uusia ajatuksia! Niinkin paljon että olin käynnin jälkeen aivan pyörryksissä! Sain kotitehtäväkseni miettiä omia arvojani, mitä just minä arvostan ja miten haluan minua kohdeltavan. Uuden ajan sain ensi viikoksi jolloin vähän puretaan näitä ajatuksia ja luodaan mulle tulevaisuuteen suuntaa.

Lääkäri totes minut siis työkykyseksi ja jatkan psykologilla käyntiä vielä ainakin muutaman kerran. :) Se tuntuu mielettömän vapauttavalle ja siitä saa uusia ajatuksia elämään! Suosittelen lämpimästi jokaiselle, vaikkei mitään sen mullistavampaa elämässä olisikaan tapahtunut. Ehkä siellä voisi saada uusia oivalluksia omasta elämästä, tai vaikka vain käydä kunnolla avautumassa ja hankkia lisää energiaa!! 

Kirjottelen myöhemmin sitten onko psykologi saannu mulle uusia mietteitä ja mitä! ;) Ihanaa viikonloppua kaikille ! -Sara