TADAA, Urho on täällä! Moni on varmaan sen jo huomannutkin lukuisista some-päivityksistä, kuvia tulee joka tuutista kyllästymiseen asti! Mut hei minkäs sille voi ku toinen on vaan niin söpsö ja kuvauksellinen?! ;)

Mut hei miten kaikki meni? Miten Urho päätyi maailmaan? Jokasen synnytys on niin yksilöllinen eikä toista samanlaista olekkaan, mut haluutteko kuulla meiän tarinan? Jos ette, suosittelen lopettamaan lukemisen nyt koska aion kertoa meiän synnytystarinan  nyt! Vesienmenosta kesti 36h että Urho oli maailmassa, itse synnytys supistuksista lähtien kesti 18h 50min. Ponnistusvaihe kesti päälle tunnin, ja lopulta avustettiin imukupilla pikkunen maailmaan. Mut hei nyt mä kerron KAIKEN, koko tarinan !

Kaikki alkoi siitä kun laskettuna päivänä 29.7.2018 klo 6.44 herään sängystäni ja ajattelen nousta vessaan pissalle. Noh sängystä noustessani tunnen kun olen kauttaaltani ihan märkä SIELTÄ ja jaloistani, ihmettelen asiaa hetken että olenko unissani pissannut alleni kunnes nousen seisomaan sängyn viereen ja WHOAAAA sit alkaa lorista !! Meiän laminaattilattialle muodostui äkkiä uima-allas. Siinä sitten hiukan hämilläni ja unenpöpperössäni seison vip-uima-altaassani ja huudahdan nukkuvalle Manulle "Manu Manu Manu !!! Mult tais mennä vedet" :DDD Siitä Manulle ikimuistoinen aamuherätys, ja hän samantien passitti minut kylppäriin uimaleikeistäni koska itse en edes tajunnut sinne siirtyä. Manu sitten alkoi kuivailla lattiaa, vaihtoi lakanat ja hälytti äitinsä apuun koira- ja lapsivahdiksi. (Yläkerrassa nukkui kolme Manun vanhempaa lasta ja Nasu oli tulvasta ja aamuherätyksestä ihmeissään) 

Ihana anoppi saapui luoksemme ennätysajassa, hänkin varmasti hieman jännittyneenä ja vielä unihiekat silmissään. Mie tungin isompaa sidettä housuihini ja vuorattiin auton penkki pyyhkeillä jotta ylivuodoilta vältyttäisiin, koska lapsivedethän ei ollu kertahulauksella ulkona vaan vettä muodostui kokoajan lisää ja sitä valui ja valui kokoajan paljon !! Onneksi sairaalakassi oli valmiiksi pakattuna, joten ei muuta kun soittoa Kotkaan synnärille että tulossa ollaan ja eikun auton kyytiin ja menoks! Sinänsä meillä ei mitään kiirettä Kotkaan ollut, koska minua ei supistellut yhtään (vielä), ainoastaan jomotti hiukan alamahasta. Kuitenkin käynti synnärillä aamusta oli välttämätön, koska streptokokki-virus testi piti ottaa sekä samalla oliko lapsivesi oikeasti lapsivettä.

Matka Kotkaan sujui hiukan uneliaissa ja jännittyneissä tunnelmissa, koska ei ollut mitään tietoa jäätäisiinkö sinne samantien synnyttämään, oliko synnytys käynnistymässä tai jopa jo käynnissä. Ajatukset pyöri vaan vauvan ympärillä, olisiko hän kohta sylissämme? Tässä kohtaan ei tullut edes mieleenkään että siihen oli vielä mahdottoman pitkä matka ja rankka tie, mutta ehkä parempi ettei tästä seikasta ollut vielä tietoa. :D

Kotkassa käppäilimme iloisesti synnärille jossa meidät otettiin mukavasti vastaan. Linnottauduimme pieneen huoneeseen missä pötköttelin pöydällä selälläni, ja vatsalleni laitettiin käyrät jolla mitattiin vauvan liikkeitä ja sydänääniä, sekä tuliko supistuksia. Minusta otettiin myös streptokokki-näyte sekä tehtiin alateitse tutkimus oliko mitään synnytykseen enteilevää tapahtunut. Olin auennut muutaman sentin, vauvalla oli käyrillä kaikki hyvin, supistuksia ei piirtynyt (eikä tuntunut) ja streptokokki-näyte oli negatiivinen mikä tarkoitti että hyvillä mielillä saimme luvan lähteä kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä eli supistusten alkamista. Mieli oli vähän hämmentynyt tässä vaiheessa kun meidät lähetettiin kotiin, mutta mitä me sairaalallakaan oltaisiin tehty kun mitään merkkejä etenemisestä ei ollut. Jos streptokokki-näyte olisi ollut positiivinen, olisimme joutuneet jäämään antibiootti-tiputukseen sairaalalle, mutta onneksi näin ei ollut. Eli eikun Bemarin nokka takas Kouvolaa päin, ja ohjeistukseksi saatiin että jos supistukset eivät ala itekseen, olisi meidän palattava synnytysosastolle seuraavaksi aamuksi klo 09.00. Silloin varmaankin synnytystä oltaisiin vähän avitettu käynnistyväksi, mutta tätähän meidän Urho ei jaksanut odotella.....

Noh meiän miniperhe palasi siis Kouvolaan ! Oli aika kuumottavat tunnelmat odotella että koskas alkaisi jotain tuntemuksia heräämään. Pieniä supistuksia tuli pitkin päivää, mutta todella harvakseltaan, ehkä kerran tunnissa. Kotona yritimme avittaa supistuksia alkamaan kaikenmaailman kotikonsteilla; meikä siivos hullunaan, kävelin pihatiemme mäkeä ylös-alas, join vadelmateetä, huhkin pihalla kuin saunassa, pompin jumppapallon päällä, kävelin edestakaisin, lepäsin, rentouduin, Manu hieroi alaselkääni..... Kaikenlaista yritettiin päivän ja illan mittaan, mutta lopulta alkoi mennä hermot ja fiilikset vaihtuivat odottavaksi aamua kohtaan! Säädettiin herätyskellomme herättämään seitsemältä aamulla, jotta kerkeisimme ysiksi aamuksi Kotkaan. Illalla noin klo 23 kävimme sänkyyn nukkumaan, mielessä ainoastaan tulevan aamun herätys ja mietteet yöstä ettei varmaan saa nukutuksi jännityksestä... Painoin silmäni kiinni ja tarrauduin Manun kainaloon, KUNNES.................

Hmm kello oli varmaan 23.05 kun sanoin ekan kerran AAAAAARGH. Siitä se sitten lähti, sinä yönä ei paljon nukuttu. Supistukset alkoivat muutaman minuutin jälkeen siitä kun kävin sängylle pitkäkseni, ja ne alkoivat aika ryminällä. Ei tarvinnu miettiä että "onks nää niitä supistuksia?" vaan kipu kyllä kertoi totuuden. Kellottelin alkuun supistusten väliä, joka oli ensiksi 5-6min mutta aika nopeasti muuttui 4min. Siinä kohtaan soitin synnärille, ja he sanoivat että tännepäin voi lähtä ajelemaan, jokatapauksessa tuut tänne jäämään ja synnyttämään. Lähdettiin takas kohti Kotkaan joskus yhden jälkeen yöllä, edelleen rankkojen supistusten kanssa mitkä toistuivat noin neljän minuutin välein. Kotkassa oltiin kahden aikaan yöllä, jolloin tehtiin taas samat tutkimukset kuin aikasemmin, poikkeuksena streptokokki-näyte mitä ei tietenkään uudelleen tarvinnut enää ottaa. Käyrä mittasi supistuksia tulevaksi säännöllisesti ja kohtuu usein, vauvalla kaikki hyvin, olin avautunut tässä vaiheessa noin 4cm. Kotkaan jäätiin tälläkertaa, ja meidät ohjattiin omaan synnytyshuoneeseemme missä oli Manullekkin sairaalasänky jotta keskellä yötä saimme nukutuksi edes hetken. Minä sain supistuksien kipuihin Oxynorm-lääkettä, ne veivät kivut pois muutamaksi tunniksi ja sainkin nukutuksi sinä yönä sen 2h. 

Parin tunnin yöunien jälkeen heräsin kipuihin, ja soitin hoitajan paikalle. Kysyin olisiko saatavilla jotain muuta lääkettä että saisin edes hetken nukutuksi. Siinä vaiheessa tuotiin ilokaasu saliimme, mitä hengittelin aina supistusten tuntuessa. Pärjäsin tällä reseptillä aamuun asti, tosin nukkumisesta ei kyllä tullut mitään. Aamunkoitteessa herätin Manun, ja saimme hiukan aamiaista huoneeseemme. Aamiaisen jälkeen juttelin kätilömme kanssa pitäisikö ilokaasusta siirtyä johonkin muuhun vaihtoehtoon, ja tutkittuaan minut hän oli sitä mieltä ettei synnytys ollut vielä ihan lähellä ja päivästä oli tulossa suht pitkä, joten hän suositteli Epiduraali-puudutusta jotta saisin hetken levättyä ennen todellista koitosta. Kaikenlisäksi mulle oli noussut "työkuume", melkein  39astetta mihi sitten sain antibioottia ja särkylääkettä! Olo oli kyllä todella sekava kun kärsin univajeesta, ilokaasun pöllyistä ja kuume teki tepposiaan. Pian kuitenkin anestesia-lääkäri tuli luoksemme ja pisti puudutteen alaselkääni, puudute laitettiin katetrilla jotta puudutetta pystyttäisiin lisätä lisää tarpeentullen jatkossakin. Puudute veikin ihanasti kivut ja pystyin torkahtamaan hetkeksi !

Torkkujeni jälkeen heräilin ja huomasin hieman inhottavan sivuseikan puudutteesta: En tuntenut jalkojani ! Olin puoliksi halvaantunut, en pystynyt ollenkaan liikuttamaan jalkojani. Tunne oli todella inhottava, minua piti käännellä sängyssä Manun ja kätilön avulla. Joskus tuntui että valahdin sängyllä tarpeettoman alas, iski hirveä paniikki kun en saannut itse nostettua itseäni pystympään asentoon! Onneksi Manu oli paikalla ja nosti minut aina parempaan asentoon sängylläni. Liikkuvasta synnytyksestä ei siis tarvinnut edes haaveilla, ei tarvinnut miettiä kävelyitä sairaalan käytävillä tai suihkussa käyntiä tai jumppapallolla pomppimista. Siinähän makasin kuin ryhävalas rantahiekkaan jumittuneena. 

Vihdoin tuntien päästä kun puudutteen vaikutus alkoi lakata, tää ryhävalas alkoi tuntea jalkojaan. Niitä pisteli kovin, mutta pystyin sentään heiluttelemaan varpaitani ja hiukan liikuttamaan jalkojani! Se tuntui erittäin hyvältä, mutta samalla myös kivuliaat supistukset palasivat. Kysyin kätilöltä että mitäs nyt tehdään kun kivut tuntuvat palaavan, hän oli sitä mieltä että minun voimia säästelläkseen hän lisäisi lisää epiduraali-puudutetta mutta pienemmän annoksen tälläkertaa. Niinhän me sitten tehtiin ja mielessä pyöri toive siitä ettei jalat lähtisi alta tällläkertaa kun oli pienempi annoskoko kyseessä! Noh vitut.... :D

Takaisin halvaantuneeksi ryhävalaaksi. Eikai siinä muutakaan voinnut tehdä, piti luottaa ammattilaisiin ja siihen että kyl me Urho maailmaan saadaan vaikka äiti leikkii valasta puolet synnytyspäivästä. Sairaalasängystä ei poistuttu siis mihinkään, minut katetroitiin siinä ja Manu kanto mulle mehua ja korjaili asentoani aina välillä. Ennen kello 16 minuun lisättiin vielä yksi annos epiduraalia, jonka jälkeen hetkenpäästä lääkäri tuli ottamaan vauvasta laktaasi-arvot ja tutki samalla minut. Hups yllätys olikin suuri kun lääkäri ilmoitti hiusten jo näkyvän :DDDDD ja että otetaas nyt sitten nää arvot varmuudenvuoksi, mutta tilanne oli se että olin täysin auki ja vauva oli laskeutunut lähtökuoppiin. Tämä yllätys olikin oikein mieluisa, koska aiemmin oli sanottu että jos vauvan laktaasi-arvot olisivat huonot saattaisi synnytystapani olla sektio. Se toi pari kyyneltä silmään koska minä halusin ponnistaa poikani maailmaan alakautta ! Mutta tämän kehittyneen tilanteen johdosta sektio hylättiin samantien ja alatiesynnytys oli lähempänä totuutta. :)

Vaikka tilanne oli todella valmis vauvan osalta, minä olin ryhävalas edelleen !! En siis tuntenut jalkojani, koska sitä hemmetin epiduraalia oli tungettu minuun varmaan koko sairaalan lääkevaraston verran. Synnytyksessä tarvitaan kuitenkin jalkojakin, sekä supistusten tunteminen on jokseenkin tärkeää ponnistamisen ajoittamisessa. En siis tuntenut vielä supistuksiakaan, joten silläkertaa jäimme vain odottelemaan puudutteen vaikutuksen loppumista. Silloin oli hyvä hetki hengähtää, kerätä hieman voimia ja passittaa Manu hakemaan kallista mehujäätä sairaalan kahviosta. Jännittyneenä odottelin varpaideni heräävän henkiin, supistusten kivun tuntemista sekä ponnistamistarvetta. Mehujäät kerkesivät tulemaan ylös odotellessani, kroppa varmasti hiukka stressileveleillä ja kovilla kaikesta päivän kokemasta sekä unettomuudesta ja kuumeesta.

Noin kello 18.00 aikaan alkoi sitten varpaat väpättää, sain jalat itekseni koukkuun ja ponnistamisen tarve ilmeni! Ekaksi supistusten saapuessa ponnistin kyljelläni, toista jalkaa pitäen koukussa sylini päällä. Sain voimaa kiskoessani jalkaa itseäni päin ja paineen tunne alapäässä oli kyllä mahoton! Manu ja kätilö tsemppas ihanasti kokoajan minua, ja sainkin vauvaa pusattua kohti maailmaa aika hyvällä menestyksellä. Manu pyyhki märällä rätillä hikeä naamaltani ja ilokaasun voimin jaksoi kokoajan heitellä voimaannuttavia kommentteja edistyksestä. Kuitenkin melkein tunnin ponnistamisen jälkeen alkoivat voimat hiukan loppua, ja kätilön termein vauva ei edennyt "kynnyksen" yli vaan pakitti hieman takaisin aina sinne päästyään. Silloin supistuksieni tehoa avitettiin oksitosiini-tipalla ja lääkäri tuli hätiin imukupin kanssa sekä leikkaussaksien. Siitä ei mennyt enää kuin hetki, kun lääkäri sai imukupin avulla pidettyä vauvan siinä mihin asti sain hänet ponnistettua, eikä hän enää pakittanut takaisinpäin. "Kynnyskin" tuli ylitettyä helposti imukupin avulla, ja enää muutama vahva ponnistus niin Urho syntyi maailmaamme rääkäsyiden kera. :)

Vauvalla oli kaikki erinomaisesti, hän sai apgar-syntymäpisteitä 9/9. Hänellä oli mielettömän tumma tukka syntyessään, tuima tuijotus ja mahtava ääni. <3 Painoa 3286g ja pituutta 51cm. Syntymän kellonaika 19.06 30.7.2018 (40+1). Fiilis oli mitä mahtavin kun sai ponnistettua oman pojan maailmaan sisulla ja pienin apuvoimin, vaikeuksista huolimatta ! Tuntui aivan voittajalta että tällänen vammanen + parantumattomasti sairas + ryhävalas sai kroppansa toimimaan ja suoriutumaan pitkästä koitoksesta ilman huutoa tai ärräpäitä. Ei voitais olla pienestä Urhostamme enemmän ylpeitä tai onnellisia, hän on niiiin täydellinen. Ihan niinkuin kaikki vastasyntyneet. :) <3

Oli tarkoitus kirjotella myös miten meiän vauvakuplassa on tämän muutaman viikon aikana mennyt, mutta taidan jättää sen seuraavaan tekstiin koska pienimies on juuri heräämässä päiväuniltaan! Mutta tiivistettynä voisi nopeasti kirjoittaa: mennyt ihan mielettömän hyvin, eritoten oon ylpeä meidän imetystaipaleesta. <3 Boitsu nukkuu hyvin, syö hyvin, kakkaa hyvin ja äitikin on toipunut erinomaisesti ! Mutta siitä enemmän vaikka seuraavalla kerralla. 8) Meiän elämää voi seurailla instagramista päivittäin lisää @justmesara !

Mä toivotan kaikille ihanaa alkusyksyn jatkoa, nauttikaa hiukan viileemmistä ilmoista ja arkeen palaamisesta kesän sekoilujen jälkeen ! Toivotan kaikille odottaville äiteille tsemppiä ja kärsivällisyyttä odotukseen, kohta se teiänki oma pikkunen on jo sylissä tuoksuteltavana ja hellittävänä. <3 Toivotan kaikille äidiksi tulleille onnea pikkusesta ja ihanaa vauvakupla-aikaa kaikille sekä tsemppiä arjen pyöritykseen! Täst ei tuu helppo matka, mutta me naiset ollaan kovia ja varmasti handlataan arjen kiemurat ja väsymykset! Muistakaa pyytää apua ja etenkin OTTAA vastaan sitä apua!! :) Ei sitä huvikseen tarjota, apujoukot ovat varmasti aina valmiina auttamaan jos äiti haluaa hetken itselleen tai tarvii hetken kerätäkseen voimavaroja jatkoon. Lähetän vauvantuoksuisia haleja ja pusuja sinne ruudun toiselle puolelle, kuulutaan taas ! -Sara ja Urho <3 (kuvapläjäys lopussa meiän ihanasta tuhisijasta..<3)

IMG-20180811-WA0021.jpg

Näistä tunnelmista lähtiin, kuva otettu aamulla kun ekaa kertaa käytiin Kotkassa kääntymässä... :)

IMG-20180811-WA0023.jpg

Yöllä sitten piirtykin jo hyvin supistuksia, mutta penkissä jaksoi silti vielä hymyillä ! :D

IMG-20180811-WA0022.jpgIMG-20180730-WA0013.jpg

Hän on täällä.... <3

IMG-20180731-WA0075.jpg

Ensimmäiset kuvat synnytyssalista. <3

IMG-20180731-WA0076.jpgIMG_20180802_080421.jpgIMG_20180802_155538.jpg

3päivän sairaalassaolon jälkeen me päästiin kotiin ! <3

IMG-20180802-WA0050.jpgIMG-20180802-WA0046.jpgIMG_20180804_125500.jpgIMG_20180804_111613.jpgIMG_20180805_132434.jpgIMG_20180804_035906.jpgIMG_20180804_035908.jpgIMG_20180806_144101.jpgIMG_20180803_174541.jpgIMG_20180803_115557.jpgIMG_20180806_222652_BURST001_COVER.jpgIMG_20180806_183111.jpgIMG_20180806_183107.jpgIMG_20180807_170931.jpgIMG_20180808_134100.jpgIMG_20180807_173500.jpgIMG_20180807_171434.jpgIMG_20180808_134008.jpgIMG_20180808_203917.jpgIMG_20180808_210055.jpgIMG_20180809_180020.jpgIMG_20180809_195518.jpgIMG_20180809_203730.jpgIMG_20180810_120911.jpgIMG_20180810_132154.jpgIMG_20180810_132210.jpgIMG_20180810_132407.jpgIMG_20180810_132334.jpgIMG_20180810_165050.jpgIMG_20180810_173416.jpgIMG-20180807-WA0060.jpgIMG-20180806-WA0059.jpgIMG-20180806-WA0060.jpgIMG-20180804-WA0021.jpgIMG-20180806-WA0057.jpgIMG-20180806-WA0055.jpgIMG-20180806-WA0058.jpgIMG-20180803-WA0056.jpgIMG_20180810_173454.jpgIMG_20180810_180001.jpgIMG_20180810_183047.jpgIMG_20180810_195848.jpg