Heipähei kaikille ja oikein kivaa vappua !! :) Aattelin vähä kirjotella mulle hyvinki ajankohtasesta aiheesta, nimittäin työelämästä. Tällee vammasen näkökulmasta se ei ookkaa niin yksinkertanen asia nimittäin! Mulla kävi hyvä tuuri asioitten suhteen, nimittäin sairastuessani olin saavuttanut vakituisen työsuhteen. Vakituinen työsuhde tuo turvaa sairastuessa, sekä oma työterveyshuolto on ollut erittäin ihana asia ! 👊🏽😊

Mut mitä sit jos sairastut työttömänä ollessasi, opiskellessasi tai määräaikasessa työsuhteessa? Oli elämäntilanne töitten suhteen mikä tahansa, sairastuminen on paskaa ja muuttaa pakostakin elämää myös työpaikkasi suhteen. Mitään pakottavaa tarvettahan sun ei oo kertoa sairaudestas kellekkään, edes työnantajalles. Kertoisitko ite parantumattomasta sairaudesta työhaastattelussa? Avaisitko suus firman bileissä? Kertoisitko kesätöissä sairastavas sairautta minkä takia saatat ottaa sairaslomaa pitemmäksikin aikaa? Entä jos tavottelisit työharjottelun jälkeen työpaikkaa, kertoisitko harjottelun aikana rajottavasta sairaudestas?

Nää on ihan hiton hankalii juttui! Ite oon oman sairauteni suhteen vannonu olevani avoin asiasta koko maailmalle. MUTTA kaikki ei oo aina niin selkeetä. Eikä kaikki oo ymmärtäväisiä. Etenkään työpaikat tai työnantajat tai pomot. Silloinku mä sairastuin, soitin heti esimiehelleni ja kerroin tilanteen. Kerroin faktat että oon poissa töistä pari viikkoa. Silloin vielä ms-tauti ei vaikuttanut työpanokseeni, eikä erityisjärjestelyjä tarvittu. Tilanne on siitä hiukan muuttunut, mutta koen vieläkin pärjääväni työelämässä yhtä hyvin kuin aikasemmin. Pieniä seikkoja lukuunottamatta; välillä tarviin kantoapua yläkerran varastoon viemisessä, välillä vähä kaatuilen ja törmäilen ja välillä juoksen pikakiitäjääkin nopeammin vessaan. Välillä myöhästyn töistä kun oon aamulla pissannu housuun tai mun jalat ei ookkaa kantanu koko aamulenkkiä haluttuun tahtiin. 😅

Mut just tän kaiken takii mä oon ollu avoin! Koska mun työkaverit ymmärtää mua, ne tulee päästää minut pois kassalta kesken mun kassavuoron jos pissahätä iskee! Mun ei tarvi hirveen montaa kertaa pyytää apua jos vinkkaan et mun pitäis viiä nää pilkkihaalarit yläkertaan, silloin mul on jo kantoapua. Tai kun oon ylimmältä hyllyltä kurkottelemassa vikaa maalipurkkia hataroitten tikkaitten kanssa, joku tulee kyl jeesaa ennenku oon kerenny tippuu sieltä kiljuen.

Mä ymmärrän myös sen jos työntekijä ei halua kertoa sairaudestaan. Mä ymmärrän sen enemmän ku hyvin, mäki oon joutunu kärsimään monta kertaa työelämässä avoimuuteni takia. Koska jos sä et kerro, sä et saa erityiskohtelua. Sua ei noteerata. Sulla on täysin samat säännöt kuin muilla, sua ei kyseenalaisteta, sä oot ihan normaali työntekijä. Jotkut haluu sitä, jotkut tarvii sitä. Se on jokasen ihan oma asia kuinka paljon omasta elämästään kertoo, ihan missä asiassa tahansa. Jos sairaus vaikuttaa työntekoos, on siitä kerrottava ja keskusteltava eri vaihtoehdoista yhdessä työterveyden kanssa. Mutta jos se ei vaikuta esim fyysisesti tai sairaslomien paljoudella, ei sun oo mikää pakko kertoo. Eihän kukaa tietäis munkaa sairaudesta työpaikalla jos en ois ite kertonu ! Ei musta näe ulkosesti millään tavalla et oon jotenki hieman erilainen.

Hahaa aasinsillalla ovelasti päästiin Savonlinnan työkeikkaan! Koska hassua on se, että Savonlinnan myymälässä työskentelee aivan tuntemattomia ihmisiä minulle. En oo koskaan ennen nähnykkään heitä, en oo koskaan ennen kuullukkaan. Mä en tiedä heistä mitään, he ei tiedä musta mitään. Ainut poikkeus mun työkaverit kouvolasta. <3 Toisaalta se on todella virkistävää olla täysin mysteeri kaikille ihmisille, he ei tiedä sairaudestani yhtään mitään ja pitävät mua "tavallisena työntekijänä". 😈

Hahaa mut mä en ookkaa ihan tavallinen, vaan hiukan vammainen ja joskus hiukan epävarma työntekijä. En tiiä kiinnittääkö kukaan mun työskentelyyn huomiota kun ryntäilen kaupan toiselta puolelta vessaan, tai kun kaatuilen hyllyjenvälissä. Eräs Savonlinnasta kotoisin oleva työkaveri oli noteeranut invakorttini autoni ikkunassa, hiukan varovaisesti parilla sanalla kysäsi tästä... Luuli ettei invalupa ole omani, vaan jonkun sukulaiseni. Ei kysellyt enempää mitään kun mainitsin vain että mun oma henkilökohtanen se on. :-)

Mä en julista mun sairautta tuntemattomille. Mutten peittelekkään sitä. Mä en vaadi erityiskohtelua, haluun pärjätä niinku muutkin. Mut välil mä sitä tarviin ja silloin avaan suuni ja pyydän apua rohkeasti. Kyseenalaistamista ja kysymyksiä tulee jatkossakin varmasti paljon, ja kyl mä aion jatkossakin vastata kysymyksiin rehellisesti. Mut nää on vaikeit juttui.. En kyl jatkossakaan aio kertoa sairaudestani Savonlinnassa, mul on sellain fiilis että se vois vaikuttaa mun työtehtäviin. Mä kerron sitten jos tarviin vip-kohtelua ! ;)

Meiän Savonlinnan-keikka jatkuu viel 3 viikkoa ! Katellaa tuleeko tarvetta ilmaista sairaudestani muille, vaiko meenkö seuraavatkin viikot normaalista työntekijästä ! 😘  - "tavallinen" Sara

ps. Tää viikonloppu meni muuttaessa omaan kotiin! Voisin ens viikonloppuna päivitellä vähän koti-tietoja kuvien kera! 😍🏡❤️

Team Hottikset väsyneenä....

Savonlinnasta löyty aika osuva söpö pieni kyltti vammaselle !!! ;-)