Hahaa meikä teki sen! Mä vetäsin kitaani yhteensä 60kpl kortisoni-tabletteja. Haluutteko kuulla miten se onnistu?! Oliko vaikeeta? Maistuko hyvälle? Haha no mä kerron kuitenkin !

Päivä 1:

Kortisonitablettipurkki odottaa minua sohvapöydällä. Minulle sanottiin tablettien syömisen ajankohdasta että se kannattaisi ajoittaa suht aamuun, jotta kortisonin vaikutus ei haittaisi yöunia. Aikasemmilla kerroilla kun olen saanut suuren annoksen kortisonia suoraan suoneen, on minulle annettu aina nukahtamislääke yötä varten. Nyt ei, koska imetys ja vauva. Ajattelinkin siis nauttia tabletit nyt "aamupalaksi" jotta illalla uni tulisi. Ensiksi kuitenkin otan vatsansuojalääkkeen, minkä pitäisi hiukan suojata vatsaa tältä älyttömältä myrkkyannokselta. Yhtenä haittavaikutuksena näin isosta lääkeannoksesta on vatsan kipeytyminen, maha ei kuitenkaan ole tottunut tuollaisiin annoskokoihin ja vielä tuollaisesta vahvasta lääkkeestä. Jos lääke oltaisiin tiputettu tipalla suoraan suoneeni, olisi se imeytynyt elimistööni eri tavalla ja eri reittiä. Mutta nyt koitetaan tablettien voimaa!

Annan vatsansuojalääkkeen vaikuttaa tunnin verran, ja valmistaudun henkisesti sillä aikaa tulevaan aamupalaani. Ei ole mitään tietoa millä tavalla kroppani suhtautuu tälläkertaa kortisoniin? Jännittää. Keitän pannullisen kahvia, hörpin aamukahvin naamaani ja täytän vesipulloni. Istuudun nojatuoliin, kaadan purkin sisällön pöydälle ja ihmettelen tablettien määrää. Noh eikai siinä voi muutakaan kun alkaa yksi kerrallaan niitä nielemään. Ensimmäiset tabletit menevät helposti nielustani alas, en maista niissä mitään outoa vaan nielaisen ne vaan kurkustani alas veden kera. Sitten yhtäkkiä maku valtaa koko suuni. Hyi helvetti. Yksi tableteista kerkeää olla kielelläni liian kauan, se alkaa hiukan sulaa kosteudesta ja polttaa vahvan maun suuhuni. Yritän nielaista tabletin nopeasti veden kera, mutta en meinaa saada sitä millään nielaistua. Huh lopulta se katoaa suustani eteenpäin kohti mahaa, mutta maku jää edelleen kummittelemaan suuhuni. Kortisoni maistuu jollekkin todella vahvalle ja todella pahalle. Erittäin väkevälle. Jollekkin teolliselle ja polttavalle. Bensalle? Jollekkin vahvalle pesuaineelle? Tinnerille? En tiiä mihin oikein makua vois verrata, mutta kamala se on.

Maku polttaa suussani kokoajan, vaikka yritän hillitä sitä vedellä. Kymmenkunta tablettia on saatu alas, mutta on pakko pitää taukoa. Haen sipsejä ja valkosipulidippiä keittiöstä, valkosipuli varmasti pelastaa! Koitan saada makua hälvenemään suustani, tuloksetta. Valkosipulin makuun sekoittuu tämä vahva polttava väkevä maku. Puoli tuntia on jo kulunut kun nielaisin ekan lääketabletin, ja kymmenen tablettia olisi vielä edessä. Päätän että vitut, tästä selvitään, ja suomalaisella sisulla yksi kerrallaan nielaisen kitusiini kymmenen tablettia lisää.

Huh 40minuuttia. Niin kauan kesti ensimmäisen päivän kortisoniannoksen nauttimisessa. Paha maku jää suuhuni koko päiväksi, sitä ei lievennä mikään. Ei kokis, ei kahvi, ei suklaa tai salmiakki. Mitään ei oikeastaan edes tee mieli syödä, on olo jotenkin vähän ällö. Koitoksesta selvittyäni mielessäni pyörii että mitäköhän sitten? Koska pahinhan ei ollut vielä takana, vaan vasta edessä. Koska kortisonin tuomat sivuvaikutukset alkavat? Vai alkavatko? Miten kroppani reagoi tähän suureen lääkemäärään? Pärjäisinkö kotona vauvan kanssa jos vahvoja reaktioita ilmenisi?

Ensimmäinen päivä meni suht hyvin. Nautittuani lääkkeet puoliltapäivin, huomasin ensimmäiset vaikutukset lääkkeestä muutamassa tunnissa. Huomasin että oloni oli hiukan sekava, poskia alkoi kuumottaa ja oloni oli edelleen hiukan ällö. Onneksi ystäväni tuli meille pitämään seuraa iltaamme, jottei tarvinnut olla yksin kotona. Alkuillasta tein sen päätöksen että auton rattiin en lähde, tuntui nimittäin oma olo jotenkin hiukan epävarmalta. 

Ilta meni siis hyvin, ja koitti nukkumaanmeno. Urhovauva nukahti hyvin, ja jäin itse hänen viereensä odottelemaan nukkumattia. Sitä sainkin sitten odotella tovin! Ajatukset laukkasivat päässäni, en yhtään pystynyt rentoutumaan ja nukahtamaan. Kortisoni sai mieleni ja kroppani ylikierroksille. Makasin muutaman tunnin sängyllä vauvan vieressä kunnes luovutin, ja aloin touhuilemaan kotitöitä yön pimeydessä. Tyhjensin tiskikoneen, herkuttelin suklaalla, tilasin muutamat imetyshupparit... Kerkesin siis tekemään yöllä ties mitä "järkevää". Kuulin kun Manun herätyskello soi ja hän heräsi töihin. Kello 06.30. Toivotin Manulle hyvät työpäivät ja jatkoin imetysvaatteiden selailua netistä. Lopulta joskus 07.30 aikoihin nukahdin, ja Urho heräili siinä 11 aikaan. Sain siis sinä yönä unta päälle kolme tuntia. Olihan sekin edes jotain !

Päivä 2:

Kolmen tunnin yöunien jälkeen olo oli vähintäänkin hiukan sekava. Olin kyllä varautunut aamuyön pikkutunteina siihen etten nukkuisi ollenkaan koko yönä, joten kolmen tunnin unet tuntuivat saavutukselta siinä kohtaa. Oikeastaan olo oli jopa yllättävän virkeä niinkin lyhyillä yöunilla! 

Aamuni alkoi taas vatsansuojalääkkeellä ja punaisilla poskilla. Kätevää kun ei tarvi ollenkaan käyttää poskipunaa, ilmaset meikkailut. ;) Eilisestä viisastuneena minua odotti sohvapöydällä kortisonipurkin ja vesipullon lisäksi jugurttipurkki! Olin saannut nimittäin facebookin ms-tauti ryhmästä vinkkejä tablettivuoren kukistamiseen. Yksi vinkeistä oli että jugurtin kanssa tabletit menisivät helpommin alas. Muita vinkkejä oli mm mustikkakeitto, kuplajuomat, vadelmahillo, makupiimä, kaurapuuro.... Jotain minkä seassa menisi helpommin alas eikä kerkeä liukenemaan suun limakalvoille ! Neuvot olivatkin ihan huippuja, ja totesin jogurtin sekaan piilottaessani tabletteja sujuvan nielaisemisen paljon helpommin. Tällä tavalla tabletti ei kosketa suuta ollenkaan, vaan katoaa huomaamatta jogurtin seassa ! 

Toisen päivän koitos olikin siis ihan lastenleikkiä ekaan päivään verrattuna. Aikaa minulla tähän piilotusleikkiin meni noin 20min. Oli aika voittajafiilis! Päätin myös etten anna kortisoniannoksen sekoittaa päivääni, vaan touhusimme päivän aikana askareitamme normaalisti Urhon kanssa. Kortisoni ei siis vaikuttanut päiväämme oikeastaan mitenkään, lyhyet yöunetkaan eivät haitanneet taustalla !

Iltaa kohden alkoi väsyttää, ja olinkin toiveikas yöunien suhteen. Toivoin että nukahtaisin ja saisin unta enemmän kuin edellisyönä. Iltapuuhiemme jälkeen kävimme vauvan kanssa nukkumaan, ja nukkumatti muistikin minut tälläkertaa! Nukahdin nimittäin nopeasti ja nukuin hyvin koko yön. Ahhh sitä arvostaa kunnon yöunia taas ihan eri tavalla. <3

 

Päivä 3:

Kunnon yöunien jälkeen oli ihana herätä päivään! Mahtava fiilis! Aamutoimien lomassa vilkaisin itseäni vessan peilistä, ja huhhuh ! Mul oli kasvoilla enemmän punaa ku Haloo Helsingin Ellillä. Posket oikein hohti punasuuttaan! Näytti kuin olisin tehnyt rankemmankin metsälenkin kirpeässä syyssäässä. Punaset poskethan on terveen nuoren merkki 0=) Kaukana siitä kyllä tällä kertaa, mut eihän pien valkoinen valhe ketään haittaa!

Kolmas kortisonipurkki odotteli minua. Mä avasin sen jo tottuneesti, sekä hiukan iloisestikkin. Tiesin että jogurtin voimalla mä kukistaisin tän kolmannenkin annoksen helposti. Varmoin ottein ja mestarin elkein mä aloin kauhomaan jogurttia naamaani, ja piilossa olevat tabletit päätyivät masuuni helposti. Aikaa tähän meni semmoset 10min (kehuskelisko vähän tällä) ja tuuletukset oli paikallaan! Mä tein sen ! Jee ! Yhteensä 60kpl tabletteja kolmeen päivään, wuhuu ! Eikä olojakaan ollut tullut punasia poskia enempää, olin todella tyytyväinen. :)

Kortisoni ei enää saanut minua menettämään yöuniani, ja muutenkin kokonaisvaltaisesti kroppani tuntui pysyvän menossa mukana. Kunnes.......

 

Kolmannen ja neljännen päivän välinen yö:

Herään yöllä vessahätään. Avaan silmäni ja päätäni jomottaa. Onpas jotenkin kummallinen fiilis. Nousen sängystä istualleni, ja käsiäni kihelmöi. En tunne ollenkaan sormiani. Availen nyrkkejäni ja yritän vetreyttää sormiani. Niitä kihelmöi vaan. Pissahätä, ainiin. Nousen seisomaan ja otan muutaman hoippuvan askeleen kohti vessaa. Jalat ovat todella jäykät. Askellan hitaasti kohti vessaa, liikutan jalkoja varovasti eteenpäin. Päätä jomottaa. Jano. Ihankun olisin saannut auringonpistoksen. Kamala olo. Vessassa käytyäni kurotan lavuaariin pesemään käsiäni. Vatsaani sattuu. Yhtäkkiä paha olo valtaa kehoni, oksettaa! Pyllähdän nopeasti lattialle, painan pääni laattalattialle. Haukon hetken henkeä, tuntuu että oksennan samantien jos nostan hiukankin päätäni maantasalta. Silmissäni vaan pyörii, vatsaani sattuu, käsiä kihelmöi, en tunne ollenkaan jalkojani. Makaan hetken aikaa vessan lattialla silmät kiinni. Haluan takaisin sänkyyn. Konttaan vessan ovelle ja sieltä takaisin sänkyyn. Katsahdan nukkuvaa vauvaa sängyllä vieressäni, pistän silmät kiinni ja rukoilen mielessäni että selviän vielä huomiselle. Käsiäni kihelmöi kun vaivun uneen.

Aamulla herätessäni laitan Manulle heti viestin että tulisi auttamaan. En oikein ole varma mikä oloni on, jaksanko pysyä pystyssä, kantavatko jalkani, tunnenko käsiäni. Hän saa nostaa vauvan sängystä, ja tukea minua ensiaskeleissani. Päätäni jomottaa edelleen, olo on todella hurja. Tuntuu kuumeiselta. Vatsaan sattuu kipeästi. Meillä piti olla tänään treffipäivä ja ravintolaillallinen, tuntuu ettei voimat edes riitä sohvalle siirtymiseen. Jomottaa ja kolottaa. Tuntuu siltä kuin olisin ollut koko yön raivokkaassa humalassa Kouvolan keskustassa ja päätynyt kunnon baaritappeluun narikkajonossa. Tälläisen olotilan ymmärtäisikin jos totuus olisi tuo, mutta riehakkaasta bileillasta totuus on kaukana. Harmittaa. Mä haluun treffeille. Onneks on ainakin ilmaset poskipunat.

 

Koko päivä meni aivan kohmeessa. Mä olin ihan varma etten selviydy Manun kanssa mihinkään ravintolaan, edes mäkkärin drive-inille. Mutta olo koheni jonkun verran levätessä, ja illansuussa vaihdoinkin farkut jalkaan ja kävimme viemässä Urhon hetkeksi hoitoon. Pääsimme kahdestaan istahtamaan ravintolan pöytään ja nauttimaan herkullisista aterioista. Olo ei todellakaan ollut mitenkään kummoinen, mutta ainakin oli hetki vain meille. Ei päästy nauttimaan siitä ihan täysillä, mutta uskon että treffi-iltoja tulee vielä jatkossakin. <3 

Kortisoni yllätti tälläkin kertaa, mutta onneksi vain hetkellisesti. Vain tuo yks yö ja yks päivä meni helvetissä. Nyt vain suunta eteenpäin. :) Kortisonin vaikutukset ms-taudin oireisiin selviää vasta myöhemmin. Vaste lääkkeestä tulee ehkä viikon, parin tai kuukauden päästä. Se ei välttämättä vaikuta millään tavalla, mut mä toivon että vaikuttaisi mun näkökykyyn sekä kävelykykyyn. Kortisonin pitäis hillitä ja pysäyttää kropassa mylläävää tulehdustilaa. Toivotaan että se olis sopiva ase mun kropan sotatilaan. 

Jatkamme siis taistelua. En tiiä kuka tästä sodasta selviää voittajana, vai voiko sodasta ylipäätänsä selvitä voittajana? Miehistötappioita tulee joka tapauksessa. Mä toivotan voimia kaikille arjen sankareille elämänne omissa taisteluissa, koitetaan vaan jaksaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta ! Game is on. - sotamies Sara

Posket vähän punotti treffi-päivänä.... :) Muutenkaan olo ei ollut mikään kaunein mahdollinen. :D